tiistai 8. huhtikuuta 2014

Huono päivä

Tänään on aika huono fiilis. Jotenki vaan tuntuu, että täytyis kaivaa tämän laihdutus- ja elämäntapamuutoksen motivaatio jostain pohjamudista. Onkin siis aika kirjoittaa huonoista päivistä, kun fiilis on just niin sopivasti blues-voittoinen.

Siis kaikilla on huonoja päiviä. Just katoin eilisen Suurin pudottaja -ohjelman jakson, jossa olympiatason urheilijakin sanoin, että huonoja päiviä tulee välillä. Mä en ainakaa tarvi siihen mitään erityistä välttämättä. Ku ei vaa huvita mikää ni ei vaa huvita mikää. Ja vielä vähemmän treenaaminen.

No tällä hetkellä mun blues-muudin sai aikaan se, että en saa selvää mun punnerruksen huonosta kohdasta. Mitä pitäis tehdä toisin, että oppisin - ja pystyisin - tekemään edes alkeellisimman punnerruksen ja sitten siitä vielä kehittymään eteenpäin? Olen kysynyt pt:n apuja, olen kysellyt muiltakin alan ihmisiltä, mutta he kun itse sen osaavat niin eivät varmaan tajua mitä ajan takaa. Vai olenko vaan nyt niin malttamaton tässä? Onko tää opettelu vienyt aikaa muiltakin näin paljon?

Huonon päivän voi tehdä myös se, että en saa itseäni jostain syystä aamusta liikkeelle. Myöhemmin päivällä se onkin jo myöhäistä ja kun huomaan iltapäivällä että en ole tehnyt mitään niin annan itselleni luvan olla laiska koko päivän. Tässä on kyllä aamutreenaajan yks huono puoli. Iltatreenaaja voisi tässä vaiheessa - iltapäivällä siis - vielä korjata tilanteen ja lähteä liikkeelle.

Miten sitten selviän huonoista päivistäni? Tiedän aiemmasta, että blues-muudi kestää yleensä vain yhden päivän ja sitten suutun itseeni ja päätän seuraavana päivänä korjata tilanteen ja vaikka vähän tehdä jotain extraakin päälle. Eli huomiselle on tiedossa treeniä ja ihan varmasti! Minusta pitääkin antaa silloin tällöin lupa itselle olla vaan. Ihan samoin kun syömisissäkin pitää välillä nauttia pienesti jotain herkkuja.

En siis suosi - lue: enää - täydellistä asetetun suunnitelman noudattamista treenin tai ruokailun suhteen. Pienet poikkeamat vaan saavat - ainakin minulle tämä systeemi sopii - aikaan vähän sisuuntumista ja homma jatkuu taas oikein hyvin eteenpäin, ainakin seuraavaan blues-päivään saakka.

Olen miettinyt - taas yksi seurantajuttu itselleni - että merkitsisin ylös nämä blues-päivät ja katsoisin, että onko jokin tietty juttu, mikä ne saa aikaan. Tämä kuuluu myös elämäntapamuutokseeni eli itsensä tunteminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii