lauantai 28. helmikuuta 2015

Blogin 1-vuotispäivä lähenee


Viime vuonna 22.3. aloitin tämän blogin kirjoittamisen, eli kolmen viikon kuluttua tuleekin jo vuosi täyteen.

Tässä vähän tilastotietoja teistä lukijoista. Sivujen katseluja on koko blogin historian aikana - siis tänään 28.2.2015 - kaiken kaikkiaan 6 028 kpl. Teitä lukijoita on eniten tullut Suomesta, Yhdysvalloista ja Venäjältä. Kiitokset kaikille teille!

Top3 tekstit ovat:
- Kolonoskopia ja ruokailu ennen tutkimusta
- Erityisherkkyys ja treenaaminen
- Tästä se alkaa.

Tuosta kolonoskopiaan liittyvästä ruokavaliosta olen ollut yllättynyt, mutta ilmeisesti sille on ollut tarvetta/kysyntää, koska 450 kertaa kirjoitusta on katsottu. Lisätkää toki vieläkin kirjoituksen kommentteihin omia kokemuksianne ruokien suhteen.

Yksi asia, mitä kovasti toivon lisää teiltä lukijoilta, on kommentit. Ihan rohkeasti vaan kommentoikaa ja keskustelkaa. Varmasti tekstit aiheuttavat kysymyksiä, eriäviä mielipiteitä tai jotain muuta. Ja mikäli haluatte kommentoida niin, että kirjoitustanne ei julkaista, niin kerrottehan sen kommentissanne. Luen kommentit läpi ennen julkaisua.

Kommenttikenttiin voitte heittää myös juttuaiheita tai kysymyksiä ja niistä saan vinkkiä mitä te kaipaatte tai ette kaipaa tänne kirjoitettavan. Onko se lajikokeiluja, ruokajuttuja vai ihan jotain muuta?

torstai 26. helmikuuta 2015

Tavoitteita ja motivaatiota etsimässä


En tiedä teistä lukijoista, mutta minulla ainakin tavoitteiden asettaminen on suht helppoa mutta motivaatio karkaa aika usein. Tavotteiden tarkistusta pitää tehdä ihan turhankin usein. Tästä keskustelin pt:n kanssa viikolla.

Omassa tavoitteiden listassa on aika paljonkin tällä hetkellä asioita, ja kerroinkin pt:lle, että tekisi mieli oppia vaikka ja mitä. Ja se harmittaa, että "heräsin" niin myöhään tähän liikkumiseen, että enää en taida kaikkea ehtiä oppia eikä ole tietysti kaikkea järkevääkään opetella. Kyllä se on vaan todettava, että enää en ole mikään kakskymppinen tyttönen vaan 50+ mummu. Fysiikka asettaa jo rajoitteita. Edistyminen on hitaampaa. Tämän myöntäminen aiheuttaa kyllä mielipahaa ja turhautumista eli ottaa pattiin.

Pt:n mukaan välin tavoitteilen kuuta, kun vähempikin riittäisi - ja kyse oli nimenomaan tavoitteista. Olen vähän kärsimätön, joo myönnetään. Mut ku oon sellanen. On se vaan hyvä kun pt tiputtaa välillä reaalimaailmaan maan pinnalle tuolta pilvistä.

Sain ohjeeksi nyt selkeyttää tavoitteitani ja tehdä välitavoitteita. Pt tsekkaa ne läpi ja keskustellaan niistä lisää kun tavataan. Sitten vaan tehdään suunnitelma ja toteutetaan se. Näin yksinkertaistahan se on teoriassa, mutta minulle käytäntö on monimutkaisempaa. Kumpa en olisi niin herkkis, että ajattelen asioita aivan liikaa.

Tässä olisi nyt päätavoitteet:
- punnerrukset 10kpl - vieläkin niitä polvet maassa tehtyjä
- leuanveto 1kpl
- mave (ykkönen) 60kg
- lankku 1min
- soutu 500m aikaan 2,15
- paino alle 70kg.

Takakyykky on vasta opetteluvaiheessa, joten siihen tulee tavoitteet, kunhan tekniikka on opittu ensin kunnolla ja saatu liikkuvuus kuntoon.

Ja nyt aloitan sitten näiden päätavoitteiden perusteella laatimaan välitavoitteita ja suunnitelmaa, ja lähetän sen sitten pt:lle katsottavaksi, kommentoitavaksi ja odottelen vinkkejä ja korjauksia. Tuon suunnitelman tekeminen onkin uutta, kun tähän mennessä pt on tehnyt sen puolestani ja olen vaan koettanut sitä noudattaa. Siinä onkin varmaan eniten sitten korjattavaa, joko niin että suunnitelmani ei ole lainkaan realistinen tai sitten aliarvioin omat kykyni aivan liian pieniksi ja rahkeita riittäisi parempaankin.

Tämä kaikki sitten pt:n mukaan ruokkii sitä sisäistä motivaatiota, mikä pitäis myös löytää tekemisiin. Mutta luulen, että kun saan selkeän suunnitelman niin sekin löytyy jostain. Toivotaan ainakin niin.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Farmarikävelyä ja muutakin salilla


Kevättä jo on ihan selvästi ilmassa. Lämpöasteet on plussalla ja räntää sataa. Siinä säätiedot aamusta. Onneksi menomatkalla salille ei satanut mitään. Räntää tuli vasta paluumatkalla. Ja tänään se hoitui autolla. Tämä järjestely antoi mahdollisuuden vetää vähän tiukempaa treeniä ja alakropalle varsinkin, kun ei tarvinnut jaksaa kävellä kotiin.

Alkulämmöt tuli hankittua, kun menomatka oli kuitenkin kävellen. Salilla tein lisäksi avaavia kepinkiertoja, venyttelyjä ja muutamia takakyykkyjä kepin kanssa. Vireys oli aika hyvä. Nukuin melko hyvät yöunet ja aamupalaa olen myös hieman fiksaillut aikaisiin herätyksiin - klo 5 - sopivaksi.

Liikkeet tänään:
- askelkyykkyjä taakse trx-nauhoilla + vuoroparina syväkyykkyjä
- vatsarutistuksia ja ristikkäislinkkareita
- venyttelyjä
- vaakajalkaprässi 69kg ja 77kg
- farmarikävely 12+12kg kahvakuulat käsissä
- selän ojennusta laitteessa.


Tuo farmarikävely on suht koht uusi juttu minulle ja noilla 12+12kg kahvakuulilla menee jo aika hyvin. Vielä en uskaltanut ottaa suurempia painoja, mutta varmaankin seuraavalla kerralla kun vire on hyvä. Salilla ei tuon painavampia kahvakuulia ole, eli on otettava käsipainot jatkossa painoiksi. Crossfit-salin puolella olisi, mutta sinne minulla ei ole lupaa vielä mennä, kun en ole suorittanut peruskurssia.
Ja niille kelle liike/harjoite/mikä lie on outo niin täältä löytyy näyte ja täällä tietoa lisää.

Nyt päivä jatkuu leväten ja varmaankin käsitöitä ja valokuvauskurssin läksyjä tehden.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Taas lisää tietoa

Illat olen pyrkinyt rauhoittamaan ja siihen oiva "lääke" on kirja. Siis ei mikään nettikirja vaan ihan original kirja. Tässä kohtaa lapseni nauravat ääneen, koska en ole koskaan ollut mikään lukija. Jos kymmenen vuoden sisään olen kolme tai neljä kirjaa lukenut niin hyvä.

Nyt vaan olen huomannut, että saan unen hyvin ainakin alkuun silltä, että rauhoitun lukemaan sen sijaan, että katsoisin telkkaa tai selaisin netistä juttuja.

Tällä hetkellä niin sanotulla yöpöydälläni on Erik Bertrand Larssen: Paras. Olen lukenut kirjaa suunnilleen puoleen ja saanut jo muutamia ajattelemisen aiheita. Hyvää mentaalitreeniä tulee tehtyä ihan itsekseen.


Kirjastosta lainasin tänään lisää - koska tiedonnälkä kasvaa koko ajan. Tässä tulos. Kukka Laakso: Maanantaisoturit.


Lisäksi löytyi muuta - ei liikuntaa tai ravintoa koskevia kirjoja. Nämä liittyvät uuteen harrastukseeni eli digikuvaukseen. Kuviani voi käydä katsomassa toisessa blogissani: likepii.blogspot.fi.


torstai 19. helmikuuta 2015

Kärsimätön treenaaja

Kävin aamulla salilla tänään tekemässä yläkroppaan treeniä. Ei mitää ihmeellistä vaan ihan perussettiä penkkiä käsipainoilla, alataljaa, ylätaljaa ja ojentajapunnerrusta taljassa.


Ylätalja on junnannu paikoillaan jo pitkään - 25 kilolla sarjat - ja tänään sain ehjät joskin pienemmät sarjat 30 kilolla, eikä menny niin paljoa hartioille ku aiemmin. Oliskohan eilisellä niska-hartiaseudun hieronnalla ollut osuutta asiaan, voi olla. Samoin alataljassa en ole saanut kunnolla tuntumaa lapoihin mutta nyt tuntui jo jotain.

Siis pientä edistymistä on havaittavissa. Mutta kun olen vähän hätäinen ja kärsimätön noiden asioiden suhteen, niin minusta niin kamalan hitaasti edistymistä tulee. Ymmärrän kyllä, että en enää ole mikään parikymppinen tyttönen, mutta siltikin.

Samoin olen huomannut punnerruksissa sen, että - polvet maassa vielä - toistot jää kuntopiirissä ja tabatassa 5-7 kappaleeseen kierrokselta. Keskikroppa ei ole vieläkään tarpeeksi tukena liikkeessä ja ristiselkä väsyy. Lankutus ottaa kans selkään. Sen vuoksi sekä punnerrukset että lankutus ovat mökötreeniliikkeitäni.


Tästä motivaation katoamisesta ja kaikesta johtuen varasin pt-tapaamisen ensi kuulle, vaikka piti tavata vasta myöhemmin keväällä. Jospa sieltä saisin vähän puhtia jatkoon. Pääsen katsomaan samalla uuden Crossfit Lahden boxin. Pt on siellä nykyään valmentamassa. Tiedossa on varmaan ihan haastava treeni. Kyselin myös motivaatiota kasvattamaan jonkun uuden tavoitteen tälle neljälle viikolle ennen tapaamista. Pienellä kauhulla odotan vastausta vielä. Yleensä pt:n keksimät tavoitteet ovat olleet haastavia, mutta samalla sopivan koukuttavia.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Innostumisen ja jaksamisen tasapaino - löydänkö sen?


Ainakin kerran viikossa pidän lepopäivän ja teen vähän rästissä olevia hommia pois häiritsemästä. Tämä täytyy tehdä, jotta tällainen HSP/HSS-tyyppi - tarkoitan siis elämyshakuinen erityisherkkä - osaa rauhoittaa liikaa innostumista sekä rauhoittaa hermostoaan. Ylikierrosvaiheen vaihtamista siis rauhalliseksi tekemiseksi ja tekemisestä nauttimiseksi.

Siis niinku mitä? Noh aloitetaanpa alusta. Olen aiemmin kirjoittanut blogissani kuinka kävi, kun innostuin liikunnasta, ravinnosta ja kaikesta mikä liittyi näihin. Ahmin tietoa joka puolelta ja treenasin unohtaen lepäämisen - siis kunnolla lepäämisen ja kehonhuollon muutoinkin. Ennen kuin itse opin rauhoittumaan, niin kroppa teki stopin ja muistutti minua. Olo ei kuulkaas ollu mikään kiva. Jaksaminen meni aivan nolliin - hyvä kun talon jaksoin kiertää kevyesti kävellen. Ja samalla tietysti ihmettelin ja pelkäsinkin, että mikä nyt on. Lääkäri epäili ylikuntoa, mutta pt:n kanssa pudistin itsekin päätä ehdotukselle, koska treenit eivät olleet niin kovia eikä niitä ollut niin usein, että olisin ylikuntoon joutunut.

Muuta selitystä ei ole vieläkään löytynyt kuin se, että kroppa oli ylihermostunut eli hermostoni oli aivan liian ylikuormittunut.

Ja tuosta havainnosta alkaen olenkin tasapainoillut treenaamisen, uusien asioiden ja levon kanssa. Joskus olen osunut aivan nappiin siinä, että nyt varmaankin pitäisi levätä ja siirtää treenit toiseen päivään, mutta toisinaan kroppa muistuttaa esimerkiksi pienillä rytmihäiriöillä - tai muljahduksilla niinkuin itse niitä kutsun - ja silloin vasta tottelen ja hiljennän vauhtia.

Teen treenisuunnitelman sunnuntaisin seuraavalle viikolle, mutta kalenteriin kirjaan kaiken lyijykynällä. Ai miksikö? Siksi koska suunnitelmat menevät joka ikinen viikko uusiksi ja nyt osaan sen tehdäkin - melkein - ilman hammasten kiristelyä. Jos yö on nukuttu huonosti - esimerkiksi jokin asia on jäänyt illalla pyörimään päähän enkä ole saanut unta - niin aamulla on turha lähteä nostamaan painoja. Se ei olisi edes turvallista. Tai jos muutoin ei vaan herätessä tunnu siltä, että kroppa olisi aivan tyyni - niin jään lepäämään aamulla ja katson tilannetta iltapäivällä uudestaan. Salitreenit vaihdan ehkäpä kevyeksi kävelylenkiksi tällaisessa tilanteessa.

Kirjoitan vain liikkumisesta ja treenaamisesta, mutta miten on kaikki muu innostuminen ja seikkailunhakuisuus?

Innostun aika helposti kaikesta, mutta itse toteutus saattaa jäädä mikäli uuden jutun tapahtumiseen on paljon aikaa. Odottaessa pää alkaa muodostamaan kauhuskenaarioita tilanteesta ja mitä kauemmin pohdin asioita kaikilta mahdollisilta ja mahdottomiltakin kanteilta, niin sitä todennäköisempää on että peruutan koko jutun. Mutta jos en ehdi miettiä, niin aika monikin asia on toteutunut.

Tästä kyllä poikkeuksena ovat ne jutut, mitä ihan oikeasti olen pidemmän aikaa halunnut kokeilla. Ja näihin lukeutuu muun muassa tandemhyppy laskuvarjolla lentokoneesta 3 kilometrin korkeudelta. Jostain puskista tämä vaan tuli, että haluaisin sen kokeilla ja 1997 tarjoutui tilaisuus moiseen Utissa. Ja vaikka ensimmäisellä kerralla kovasta yrityksestä huolimatta en päässyt varjolla alas - keli oli liian pilvinen hyppyyn ja hyppymestari päätti, että tulemme koneella takaisin alas - niin en lyönyt jarruja vaan toteutin haaveeni. Olikohan seuraavalla viikolla jo kun yritimme uudestaan ja keli olikin otollinen hyppyyn. Elämyshakuisille suosittelen.

Toinen poikkeus on nyt tällä hetkellä tammikuussa alkanut valokuvauskurssi. Ilmoittautumisen ja kurssin alkamisen väliin jäi muutama viikko ja mietin tietysti tapani mukaan kaikkea jo etukäteen. Mutta ihme ja kumma, kurssilla olen vieläkin ja tykkään kuin hullu puurosta. Varsinkin kun sain viimeksi kuvistani hieman kehuja. Ensimmäisillä kerroilla olin tosi väsynyt kotiin tullessa. Jännitin uusia ihmisiä ja uutta tilannetta niin paljon.

Kaupungilla kävellessä olen huomannut, että kun en tee mitään suunnitelmaa etukäteen reitistä tai paikoista missä käyn, niin osaan kuljeskella rennommin. Kaupungin vilinän ja hälinän pystyn joskus jopa unohtamaan, mutta aika usein ne aiheuttavat huimausta ja huonoa oloa. Jos vain kävelen kaupungin halki, niin musiikki kuulokkeista korville auttaa, mutta jos käyn jossain sovitussa tapaamisessa, niin se onkin joskus tosi vaikeaa. Etukäteen kun ei voi tietää vointia ja kuinka paljon kroppa/hermosto sietää melua ja valojen välkettä.

Pyrinkin saamaan kaikki tapaamiset aamupäivälle, koska silloin olen huomannut olevani vireämpi eikä hermosto ole vielä kuormittunut liikaa.

Nämä kaikki ovat yksilöllisiä juttuja ja kokeilemalla löytää itselleen sopivat jutut ja paremmat ajankohdat tehdä kaikkea. Suosittelen kuitenkin elämyshakuisillekin HSP-ihmisille tarvittavaa määrää lepoa ja sitä, että opetelkaa sanomaan hyvällä omallatunnolla 'Ei kiitos' silloin kun tuntuu että ette jaksa. Kaikkeen ei tarvitse suostua, eikä kaikkea tarvitse jaksaa tehdä.

Tässä vielä aiheesta lisää luettavaa: http://www.hsperson.com/pages/1May06.htm.

Lisäys 7.3.2015:
Tekstistä muokattu versio blogissa Erityisherkän elämää. Tässä linkki suoraan siellä olevaan tekstiin.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Mökötreenit


No niin ... nyt on ruikutettu, rämmitty mudassa ja suossa sekä saatu tsemppiviestejä ja potkuja persuksiin ihan riittämiin. Kiitokset kaikille teille, jotka ette anna mun laiskistua ja jäädä rypemään itsesääliin ja vaipua epätoivoon. Olen teille velkaa. Ja meinasinkin maksaa - ainakin osan - heti takaisin.

Viime yönä - noin kolmen aikaan aamuyöstä - sain idean, että nyt tää mummu laitetaan kärsimään. Masokistiko? No ehkä vähän. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Päätin koota kaikki inhokkitreenijuttuni yhteen ja tehdä siitä mökötreenit. Tässä tulos:

- punnerrukset
- askelkyykyt taakse
- penkillenousut - jalannosto korkealle ylös vuorojaloin
- syväkyykyt
- pystypunnerrukset
- ristikkäislinkkarit
- lantionnostot yhdellä jalalla - 2x molemmilla siis
- lankutus,

ja välineet kotona ovat jumppamatto ja 6kg kahvakuula syväkyykyissä ja pystypunnerruksissa.


Ja kun liikkeitä tulikin sopivasti 8 kappaletta, niin tästähän saakin kivan tabatatreenin vielä aikaan. Eli kunnon rääkkäys - yeah! Elikkäs neljä kierrosta, 20sek liikettä ja 10sek lepoa/vaihto seuraavaan liikkeeseen.

Ja eikun kokeilemaan.

Fiilis treenin jälkeen: no nii ... huhhuh! On sitä jo oppinu tekemää iteki haastavia treenejä. Jukrat! Huomenna sattuu joka paikkaan taatusti.


perjantai 13. helmikuuta 2015

Alavireessä


Tässä onkin vierähtänyt melkein koko viikko siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne blogiin. Viikko on ollut raskas. Raskas fyysisesti ja henkisestikin.

Kävin maanantaina työhaastattelussa ja sieltä tullessa oli mieli aika maassa. Kuten niin monessa aiemmassakin tilanteessa niin tässäkin kuulin olevani liian koulutettu ja työkokemusta on liikaa. Mutta mitä jos haluankin tehdä nyt aputehtäviä ja kevyempää työtä? Sitä on niinkuin laitettu johonkin tiettyyn muottiin, kun on käynyt tietyn koulun ja tehnyt tiettyjä töitä. Olen yrittänyt kertoa, että haluan vaihtaa alaa ja tehdä jotain aivan muuta, mutta enkö osaa olla tarpeeksi vakuuttava? Lahen seudulla muutenkin on aika vähän avoimia paikkoja, joita edes voin hakea. Ja jokaiseen on 100-200 muutakin hakijaa. En millään viitsisi enää lähteä joka päivä matkustamaan esimerkiksi junalla Helsingin seudulle töihin. Työpäivälle kun tulisi mittaa kolmisen tuntia lisää matkoista. Ja missä välissä sitten treenaisin? Alan vaihtaminen sellaiseen luovaan työhön - se pitänee unohtaa kokonaan ja hakea sellaisia töitä mihin en kuitenkaan enää haluaisi palata.

Ilta meni valokuvauskurssilla ja sielläkin tuli vähän tunne, että mitä mä täällä teen? Kurssia mennään eteenpäin järjestelmäkameroiden ehdolla ja kun minulla on vaan pieni pokkarikamera, niin olin nytkin yli puolet ajasta kuunteluoppilas kun en voinut tehdä omalla kamerallani kaikkea.

Tiistaina iski karmea päänsärky. Vatsa oli aivan solmussa myös ja - hyvin epätavallisesti - nukuin puolet päivästä. Särkylääkekään ei tuonut oikein apua tilanteeseen, joten olisiko ollut jotain migreeninpoikasta. En tiedä. Jouduin perumaan hieronnan sekä kaverin visiitinkin, kun en jaksanut tehdä mitään vielä seuraavanakaan päivänä. Pyörin yöllä ja näin karmeita painajaisunia. Olin suurien hiekkakasojen päällä ja koko ajan odotin, että milloin hiekka alkaa jalkojeni alta vyörymään alas ja minä siinä mukana.

Keskiviikkoiltana myöhään alkoi elämä voittamaan fyysisesti, mutta henkinen olo oli aivan nolla. Liikkumaan ei ollut jaksanut lähteä pariin päivään ja se aina masentaa. Ja nyt tuntui kyllä olevan muutoinkin moodi alavireinen.

Torstaina aamulla revin itseni aamupalan jälkeen väkisin kuntopyörän päälle lämmittelemään lihaksia ja sen jälkeen tekemään tabata-treeniä. Siis aivan pakkopullaa. En niinku saanu sellasta hyvää oloa lainkaan. No ehkä pieneksi hetkeksi, mutta sitten taas alkoi masentaa.

Rahojen vähyys ei anna myöden lähteä sellaisiin liikuntajuttuihin mitä haluaisin nyt. Ja yksin treenaaminen on tylsää. Pt:n tapaamiseenkaan ei ole oikein varaa ja uuden tapaamispaikan kaukainen sijaintikin asettaa haasteita. Mielessä on käynyt jopa lopettaa pt-palvelut kokonaan.

En oikein osannut iloita edes tyttären pienen tytön vierailusta eilen illalla, vaikka prinsessa oli ihanan pirteä ja iloinen. Puupu - kuten tämä tyttö minua pienempänä kutsui, kun ei osannut vielä sanoa mummu - oli vähän väsy.

Tänään olikin vasta tylsä päivä. Siis ei niin mikään kiinnostanut eikä innostanut. Kaikki suunnitellut kotityötkin jäivät kyllä tekemättä. En oikein osaa edes sanoa, että mihin päivä meni. Katsoin yhden elokuvan, pesin pyykkiä vähän ja maksoin laskuja.

Katselin asettamiani liikuntatavoitteita tässä viikolla. Nekin tuntuivat olevan aika - noh sanotaanko että eipä innostusta tullut sieltäkään vaan pikemminkin ajatus että "mitä sä oikee luulet itestäs" ja että "en taida kyllä koskaan oppia ja osata tollasta". Epäusko omiin kykyihin ja jaksamiseen on nyt tätä tasoa. Olen taistellut sitä vastaan jo muutamia viikkoja ja nyt tuntuu, että tähän tarvis jo jonkun apuja. Mutta itseni ikäiset - siis 50+ - kaverini ovat niin kiireisiä että eivät ehdi tai jaksa lähteä liikkumaan tai harrastavat jotain muuta, ja tuntuu että kohta kaikkia oksettaa mun hehkutus hyvästä olosta ja saavutuksista. Ja kuten aiemminkin totesin, niin raha rajoittaa paljon että mitä liikuntaa edes pystyn harrastamaan tällä hetkellä. Käyn yksin salilla ja käyn yksin kävelemässä tai treenaan kotona. Tylsää.

Ja kun olo ei ole hyvä niin syömisetkin ovat alkaneet taas lipsumaan epäterveelliseen suuntaan. Painoa ei ole onneksi tullut vielä yhtään lisää, mutta ei mene varmaan kauaa, kun sekin tapahtuu.

Nyt on siis motivaatio aivan hukassa, eikä ole oikein jaksamista edes sitä etsiä mistään. Miten tästä jatkan, sitä en tiedä.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Paljon tekemistä - mihin väliin treenit?

En oikein aivan tarkkaan käsitä, että miten voi työttömällä aika käydä pitkäksi. Minulla ainakin aika ei meinaa edes riittää kaikkeen mitä haluaisin ehtiä tekemään.

Tällä kuluneella viikolla on ollut asioilla juoksemista kyllä vieläkin enemmän kuin normaalisti.

Viikko alkoi kamerakurssilla ja pikkuisen jännitti opettajan kommentit otetuista kotiläksykuvista. No, mun kamera kun ei ole järjestelmäkamera, niin en oikein osannut suorittaa tehtävänantoa toivotulla tavalla ja teinkin vain kokeilevaa kuvaamista. Kurssilla opetellaan nyt kameran salaman käyttämistä. Kuten kuvasta alla näette, niin opeteltavaa on vielä paljon.


Viikon edetessä oli lääkärissä käyntiä, pankissa jonottamista, kampaajan ammattitaidosta nauttimista ja vielä uusien silmälasien - saan ekat moniteholasit - valitsemista. Alunperin piti vielä olla hierojakin tälle viikolle, mutta tilanteet muuttuu ja se siirtyi ensi viikolle. Nii ja eilen oltiin pojan perheen luona eli reissussa melkein koko päivä. Matkalla oli kyllä ihan pakko käydä ostamassa treenivarusteisiin täydennystä eli sukkia 6 paria täältä.




No miten siis suunnittelin treenit tähän kaikkeen sopivaksi? Etukäteen tein suunnitelman, kun jo tiesin suurimman osan tekemisistä ja menemisistä. Ainoastaan pankissa käyminen tuli pakon sanelemana ja yllätyksenä.

Tässä suunnitteluni pääpiirteet: ne päivät, joissa sovittu meno on vasta iltapäivällä, ovat hyviä saliaamuja, ja ne päivät, joissa heti aamusta pitää lähteä johonkin, sopivat iltapäivän aerobiseen treeniin. Ja näin sain koko viikon melko kivuttomasti suunniteltua. Joskin tällä viikolla aerobiset treenit - kävelyt - olivat aika kevyitä. Kävelykilometrejä viikolle tuli yhteensä noin 12. Ja se oli yksi syy siihen, että salilla tein kuntopiirin molemmilla kerroilla tällä viikolla.


Niin. Pitää vielä huikata tähän loppuun, että nyt vasta viikolla pääsin sinne erikoislääkärille käymään. Kolmen kuukauden sisällä lupailivat, että saan ajan ja niinhän siinä kävikin. Marraskuun lopulla 2014 sain lähetteen ja nyt käynti sitten toteutui. Asiani ei ollut kiireellinen, niin siksi ehkä kesti näin kauan. Sain vastauksia kaipaamaani kysymykseen eli mitä teen jatkossa korvaavan hormonilääkkeeni kanssa - kun minulta loppui oma sukuhormonitoiminta syöpäleikkauksen jälkeen v.2001 ja olen syönyt lääkettä siitä saakka. Nyt lääke muutettiin sellaiseksi, että voin sitä lähteä asteittain pienentämään ja lopulta lopettamaan. Kerron jatkossa, että mitä kivaa/vähemmän kivaa tämä tuo tullessaan treenaamiseen ja muutoinkin.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ei vielä muutoksia treeneissä

Sunnuntaina kun kirjoittaessani mietin uusia treenimuotoja, niin olin ilmoittautunut Lahden Foreverille - nykyinen salini - Crossfit Bootcamp-kurssille, mutta kun kyseessä oli aamuryhmä, niin karikollehan sitä ajettiin eikä tullut tarvittavia kahdeksaa osallistujaa, jotta kurssi olisi toteutunut. Tää oli mulle tosi iso pettymys, mutta minkäs teet. Iltaryhmä on tällaiselle aamutreenaajalle liian myöhään - klo 19-20 - ja se olikin täyttynyt heti, joten ei mitään asiaa sinnekään. Nyt on vaan mietittävä asiaa uudestaan.

Otinkin ja laitoin kyselyä pt:lleni Lahden Crossfitin aloituskursseista - On Ramp kurssit - ja nyt on mietinnässä siirtyminen sinne. 

Tänään kävin salilla aamusta ja teinkin aika aerobisen treenin. Alkuun soutua. Kokeilin ihan kurillaan mitä menee aikaa 500metrin matkaan ja aika oli 2:30. Laitan tämän ylös ja koetan saada parannettua sitä vielä tuosta. 


Lämmittely jatkui vielä kepinkierroilla ja kyykyillä. Harjoittelussahan on syväkyykky ilman painoja vielä muutaman viikon ajan ja sitten voinkin ottaa kepin mukaan ja aloittaa varsinaiset takakyykkyharjoitukset.


Kuntopiiriin otin tänään välineiksi maton, levytangon 7,5kg ja kahvakuulan 12kg. Neljä kierrosta - tänään ilman ajanottoa - lattialla ristikkäislinkkareita 10, tangolla pystäreitä 10 ja kahvakuulalla maveja 10. Ihan kivan hengästymisen sain aikaan. Pystärit meni tänään aika kevyesti, vain parissa viimeisessä sarjassa jouduin ottamaan kolmeen viimeiseen pienen vauhdin polvista. Joskohan otan 10kg tangon seuraavalla kerralla?

Vaakajalkaprässi tuntui kyykkyjen ja maven jälkeen tosi takkuselta ja teinkin vaan kolme sarjaa 10-8-8 ja painot 69,77,69kg. 

Loppuun poljin kuntopyörällä intervalliajoa kymmenen minuuttia, eli välillä nostin kierrokset 75 -> 95 minuutin ajaksi vastuksella 2. Ja matkat salille ja takaisin taittui kävellen tosi hyvässä säässä. Ihanasti paljon puhdasta valkoista lunta joka paikassa.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pois mukavuusalueelta


On se vaan niin helppoa vältellä tuota neuvoa - yllä. Mukavuusalueella on kiva treenata, mutta tulokset eivät kyllä parane. Itsekin inhoan juuri niitä liikkeitä, mitkä ei onnistu tai missä ei ole kehitystä tullut moneen aikaan.

Tässä on yksi syy siihen, että ostan pt-palveluja. Tiedän olevani treenaajana sellainen, kuka menee aidan ali kun yli pitäisi mennä - vai miten se meni. Pt saa "revittyä" irti uskomattomia voimia, kykyjä ja uskallustakin ihan vaan sillä että antaa ohjeet oikeaan treenitekniikkaan ja ravintoon sekä käskee tekemään kaiken tyyliin 'periksi ei helpolla anneta'. Eli - kuten luin juuri yhdestä pt-haastattelusta - treenit ei ole mitään satujumppaa.

Olenkin viime päivinä miettinyt, että mitä tavoitteita laitan treenien suhteen jatkoon. Haluaisin saada useammin sen saman fiiliksen kuin pt-treenien jälkeen on. Olisiko se sitten crossfit mikä pitäisi aloittaa? Vai jokin muu sen tapainen? Bootcamp? Kiertoharjoittelu? Tabata?


Lahteenhan on nyt avattu uusi crossfitsali - avajaiset jatkuvat vielä tänään. Täältä löydät lisätietoja paikasta ja treeneistä.

Oma pt:ni siirtyi tuonne ja jatkossa pt-tapaamiset ovat siis uudella boxilla - sitten joskus keväällä ehkä. Minulle vaan uuden salin sijainti ei ole paras mahdollinen. Se kun on kaupungin ulkopuolella ja matkaa on noin kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Kesällä ei ole ongelmaa kun pyörällä pääsee mutta talvi onkin haasteellista autottomana.

Uusimmat saliohjelmani sekä muutkin pt:n antamat ohjeet ovat jo vuoden ajan tähdänneet crossfit-tyyliseen harjoitteluun. On kehitetty voimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä. Yksin treenaaminen on vaan nyt ollut vähän tylsää ja tuskaistakin. Motivaatio lähteä salille on aika usein hukassa ja treenit pakkopullaa ja sekalaista sähläämistä - kuten tänäänkin. Mave ei kulkenut ja muutenkin oli aika tylsää treeniä.

Tätä täytyy nyt miettiä ja katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu.