perjantai 31. heinäkuuta 2015

Viikon työkokeiluraportti: erilaisia kehystyksiä

Työviikko alkoi yhden vanhan vihreäksi maalatun kehyksen tuunauksella. Olin jo aiemmin kokeillut Aku Ankka -lehden kuvien kiinnittämistä servettitekniikalla ja havaitsin sen olevan helppoa laittaa. Ei repeä kovin helposti ja kun paperi on huokoista niin on kuitenkin helppoa käsiteltävää materiaalia.



Tämä seuraava tuunattava kehys on vielä mietinnän alla, että mitä siihen keksisin vai maalaisinko vain sen uudella värillä. Mutta millä? Valmistunee ensi viikolla kuitenkin.


Liikkeen omistajalla oli ulkomailta tuotu grafiikkateos ja hän halusi sen seinälle kehyksiin ja laittoikin minut tekemään tästä mallikehystyksen niin, että grafiikan ja kehyksessä olevan lasin väliin jää ilmaa noin sentin verran eli tein korotetun kehyksen - en tiedä onko tämä nyt ihan oikea nimitys tälle tekniikalle.


Leikkasin ensin paspartuurin eli paspiksen vaalean harmaasta pahvista. Ensimmäinen yritys meni harjoituskappaleeksi ja kuvassa tässä on se toinen ja parempi versio.



Sitten leikkasin ja kasasin kehyksen, leikkasin lasin ja rimat. Rimat kiinnitin liimalla kehyslistaa vasten ja painamaan lasia. Tämän riman reunan päälle tuli sitten tuo taideteos ja kiinnitin sen takaa niiteillä. Tässä alla lopputulos.


Viikon aikana tein pari asiakastilaustakin, mm. kehystin kolme suurehkoa valokuvaa - näistä en ottanut kuvia lainkaan koska ei ollut kuvassa olleiden lupaa siihen. Lisäksi päivitin yrityksen fb-sivustoa ja tein muitakin atk-apujuttuja. 

Niin. Ja sain tehdä asiakkaan kanssa kehysvalintaakin ja laskea hinta-arvion työlle. Kolmen erilaisen julisteen kehystämisestä oli kyse ja omistajan mielestä kaikki meni ihan mallilleen. Passikuviakin pääsin taas kuvaamaan ja lähettämään poliisilaitokselle sähköisesti. 

Tänään oli vuorossa kaksoiskehyksen tekeminen. Yrityksen omistajan tutkintotodistus pääsi seinälle tekemiini kehyksiin. Tässä vain osia kehyksistä. 



Eli tuo valkoinen kultareunuksisen kehyksen tein ensin ja sitten kullanhohtoisen kehyksen ja vähän niinku vahingossa tuli ihan sopiva kerralla. Aloittelijan tuuria, sanon minä.

Päivän päätteeksi irroittelin asiakkaan tuoman vanhan öljyvärityön kangasta vanhoista kehyksistä avuksi. Omistaja jatkaa sitten siitä kankaan pingottamisen uusiin kehyksiin.


Kyllä oli taas toinen toistaan kivempia päiviä. Kaikki niin erilaisia keskenään. Ja opin taas paljon uutta. Mitähän ensi viikolla tuleekaan eteen?

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Seitsemän paitaa enemmän



Lauantaina matkustimme pojan poikaa katsomaan ja kuuntelimme autossa mieheni kanssa Yle puhe -kanavaa radiosta. Ohjelma oli Ali Show ja jakso missä Ali haastatteli aina niin ihanan energistä Aira Samulinia.

Bongasin keskustelusta yhden lauseen mitä jäin makustelemaan ja ajatuksia lähti tulvimaan ihan tämän postauksen verran. Lause oli - kutakuinkin näin:

Kuuntele häntä, kuka on kuluttanut seitsemän paitaa enemmän kuin sinä.

Tää tarkottaa minusta siis sitä, että kuuntele kokeneempaa - oli asia sitten mikä tahansa. Niin ja ehkäpä myös vanhempaa.

Itselle tää kolahti oikeastaan tonne treeni- ja hyvinvointimaailmaan. Itse kuuntelen aika tarkkaankin pt:tä ja muitakin valmentajia - mentaalivalmentajia ja kauemmin treenanneita ja saman tilanteen läpi käyneitä, sekä ammattitaitoisia alan ihmisiä.

Minusta oma kokemus tuo asioihin jotenki syvemmän tuntemuksen. No joo - samalla kylläkin vain yhden näkemyksen asiaan, mutta kuitenkin. Olen vissii enemmän kokemusperäisen oppimisen kuin teoriaoppimisen kannalla. Nii - koskaan ei ole ollut edes halua lähteä yliopistoon teoriaa opiskelemaan, vaan olen halunnut tehdä ite ja nähdä oman käden jälki. Se varmaan johtuu siitä, että opin parhaiten kun näen ja sitten pääsen itse kokeilemaan. Kuuloaisti on heikoin aistini oppimisympäristössä. Se todettiin ammattikorkean pääsykokeissakin kun psykologisissa testeissä oli yksi tehtävä, jossa luettiin teksti kahteen kertaan - ei saanut tehdä muistiinpanoja vaan piti ainoastaan kuunnella - ja sen jälkeen piti kirjoittaa lyhennelmä asiasta muutamalla lauseella. Sain vain yhden lauseen aikaan ja nolla pistettä.

Tuo lause sisältää minusta myös kunnioitusta. Siis ei ainoastaan fyysistä kuuntelemista vaan myös luottamista ja uskomista siihen mitä kokeneempi sanoo ja kunnioittamista hänen mielipiteeseen ja kokemukseen.

Tästä tuli myös mieleeni kaipaamani oppipoika - kisälli -oppiminen. Tätä saisi työelämässä olla mielestäni paljon enemmän. Tunnen paljon nuoria, ketkä haluaisi oppia itsetekemällä sen sijaan että kuluttaisivat housun takamuksia teoriaa opiskelemassa. Eli peräänkuulutan oppisopimuskoulusta lisää. Kaipaan tätä itsekin kun olen miettinyt alan vaihtamista. Ja tavallaanhan olen nyt juurikin sen tyyppisessä työkokeilussa, missä opin tekemällä itse. Harmi vaan kun käsityöalan yrittäjät tuntuvat olevan tilanteessa, että saavat oman elantonsa justjust mutta eivät pysty palkkaamaan lisää henkilöitä.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kiitos, että saan olla minä, osa 3 - inspiraatiolähteitä, flow-tunne, salliminen ja lepo


Ajatuksen virtaa

Viikon kaksi Kiitos, että saan olla minä -verkkovalmennuksen aineisto oli minusta jaettavissa kahtia ja tämä jälkimmäinen postaukseni käsitteleekin sisäisen lapseni löytämisen jälkeisiä fiiliksiä ja lähdin siitä käsin pohtimaan mikä minua inspiroi, mistä asioista saan herkästi alun ns flow-tunteelle, mikä tilanne antaa herkästi minulle luvan olla vaan ja levätä eli olla treffeillä itseni kanssa kaikessa rauhassa.

Oli kyllä aika huikea kokemus tuo paluu lapsuuteen - paluu menneisyyteen. Sain aika monesta vanhasta fiiliksestä ihan kiinni. Ja oikein säpsähdin takaisin tähän hetkeen, kun mies tuli huikkaamaan että lounas olisi valmiina. Tässäkin sain siis flow´n päälle. Aikaa meni ja uppouduin omiin muistoihini.

Minulle flow-tunteen saaminen ei oikeastaan vaadi kuin olla yksin, suht hiljaisessa ympäristössä missä on jotain inspiroivaa esimerkiksi vaikka hyvää rauhallista musaa, värejä, kaunis maisema, vesielementti, luonnon ääniä tai vaikkapa muiden loistavia uusia ideoita sisustukseen.

Selaan nettiä tai vanhaa aikakausilehteä tai kännykällä Pinterestiä ja pääni alkaa työstää huikeita idiksiä. Sitten vaan tulee tuo vanha minä ja torppaa idikset huonoiksi ja toteutus saattaa jäädä siihen tai jos pääsenkin ideoimaan asiaa lisää niin myöhemmin kaikki kaatuu mahdottomana. Joko ei ole varaa toteutukseen tai tarvitsisin apuja mutten saa niitä. Lisäksi lähden arvostelemaan omia ideoitani ja lyttään ne itse huonoiksi.

Tästä itsekritiikistä tulisi päästä eroon. Minun tulisi oppia sallimaan itseni epäonnistuminen ja antaa luovuuden vaan tulla ja toteutua. Helpommin sanottu ku tehty. Opiskeltavaa siis on vielä paljon.

Ideointini jälkeen tulee myös vahvasti tunne, että toteutus pitäisi päästä tekemään heti. Mikäli tämä ei toteudu niin tylsistyn ja heitän hanskat tiskiin ja jopa suutun. Kärsimätön? Kyllä. Ja vaikka saisinkin aloitettua toteutusta myöhemmin niin tulos pitää saada valmiiksi ns yhdeltä istumalta. Kovin pitkiä projekteja en omista idiksistä jaksa toteuttaa. Sen vuoksi kaapista löytyy keskeneräisiä käsitöitä kasa. Listoilla on paljon pitäisi tehdä -juttuja.

Työssä olen vähän toisenlainen. Projektit saattavat olla niin suuria, että pilkon ne osiin ja laitan aikataulutuksen niin että päivittäin saan tietyn osan suoritettua. Ja sen teen loppuun vaikka menisi ylitöiksikin.

Minulle on aina ollut tärkeää pitää päivärytmini samana. Herään samaan aikaan ja nukkumaan menen samaan aikaan, syön suunnilleen samoina aikoina ja mikäli tästä poiketaan niin menee kroppakin sekaisin ja paluu tuttuun vie aikaa.

Osaanko levätä? No kyllä nykyään osaan ja jopa laiskotellakin. Elämäntapamuutoksen alkutaipaleella suorittaminen ja tavoitteisiin pääseminen piti otteessaan niin tiukasti, että lepo unohtui. Joo unohtui kunnes kroppa sanoi seis ja stop. Kropan hermosto meni ylivireeseen ja uuvuin. Toipuminen kesti sen muutaman kuukauden enkä enää halua moista.

Aika vinkeetä pohtia kaikkea tällasta ja oppia tuntemaan itseään. En tiedä oliko tässä postauksessa muuta kuin ajatuksia sekaisin ja peräkkäin mutta tällainen tällä kertaa.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kiitos, että saan olla minä, osa 2 - lapsuusmuistoja



Lapsuutta olen tässä Kiitos että saan olla minä -verkkovalmennuksen seuraavan viikon tehtävissä miettinyt. Mieleen tulee muistoja ja kerrottuja juttuja mitkä ovat muuttuneet muistoiksi. Aika jännä fiilis tulee muistellessa.

Helsinki 1963, kuvassa äiti ja veli

Viitasaarella serkkujen luona 1964

Selailin vanhoja valokuvia ja huomasin, että kovin montaa kuvaa ei aivan varhaislapsuudesta ole, mutta onneksi jotain kuitenkin. Koitin muistella, että onko ollut vanhempieni kanssa puhe, että kuka kuvia on ottanut ja millaisella kameralla. Sen tiedän, että äitini eno otti kuvia jo 1930-luvulla paljekameralla, mutta nämä 1960-luvulla otetut kuvat on varmaan jo otettu uudemmalla laitteella.
Näiden kuvien kautta koetan muistella lisää.

Lapsena leikin mielelläni ja kavereina oli isoveljeni - kolme vuotta vanhempi - ja serkkuni - 4kk 4pv nuorempi. Lähinnä äidiltä peritty todella vilkas mielikuvitus ja ei-näkyvien asioiden hoksaaminen oli meillä arkipäivää. Tämä olikin aina osana leikeissä. Tavaroita oli todella vähän varaa ostaa, joten ne vähät mitä isä - ja varmaan pappakin - teki antoivat tilaa mielikuvitukselle.

Asuimme vuokralla omakotitalossa ja pihalla oli tilaa myös leikkimökille. Siinä leikittiin niin kauppaleikit kuin kotileikitkin. Talvella pihaan tehtiin suuri lumikasa ja kiipeä plus laske alas -leikki oli kivaa. Niin ja oli meillä keinut ja hiekkalaatikkokin.


Jos ulkona oli huono ilma, niin sisällä leikittiin kaikenlaisia arvausleikkejä, pelattiin noppapelejä ja piirreltiin paljon. Äidin suvun taiteellisuuden myötä meillä oli aina paljon paperia ja kyniä käytettävissä. Ja opin veljeni ja hänen kavereiden opeilla tekemään hienoja paperilennokkejakin - siis sellaisia mitkä tekivät silmukoita ja liitivät pitkän matkan. Legoja meillä on myös ollut aina ja niillä rakentelu oli kivaa. Nämä vanhat palikat ovat nyt lapsenlapsieni käytössä.

Äidin - kotoisin Lahesta - sisarusten yhteinen kesämökki oli minulle rakas paikka. Sieltä varmaan on suurin osa lapsuusmuistoja. Viimeksi olen käynyt siellä yli 20 vuotta sitten. Mökki on saaressa ja siellä olin sekä oman perheen että serkun perheen kanssa melkein koko kesän ajan. Mökki oli tosi pieni ja osa nukkuikin teltoissa pihalla, kun porukkaa oli enempi yhtaikaa paikalla. Sähköjä ei ollut ja ulkotulen savuinen tuoksu muistuu vieläkin mieleen. Nokinen kahvipannu tulella ja lapsille maitoa ja ranskanleipää ... illalla lettuja ja makkaraa tai kalaa, jos oli hyvä onni matkassa. Mato-onget mukana oltiin mummuni kanssa kalassa vastarannan kaislikon laidalla. Ai, että tulee aina vaan uusia muistoja mieleen. Niin ja mustikkareissut metsässä eväineen. Ei ole kyllä eväsleivät maistuneet niin makoisilta kuin silloin.

Lempiruokiani lapsena oli edellisten lisäksi voiperuna - ja nimenomaan uudet potut ja ihan vaan voin kera haarukalla muussattuna - makaroonivelli, letut mansikkahillon kanssa, omenat ja marjat sekä isän tekemä hernekeitto mihin laitettiin perunaa ... niin ja perunavelli mihin laitettiin voisilmä ja ruislimppukuutioita - tai silloin limppu vaan revittiin pieniksi paloiksi vellin sekaan. Ai että tulikin nälkä. Mutta aika hiilihydraattipitoistahan tuo ruoka on ollut.

Energian kulutuskin on ollut parempaa, koska ei meillä ollut autoa ennen kuin täytin 10 vuotta. Siihen saakka ajettiin pyörällä tai käveltiin paikasta toiseen. Joskus saatettiin mennä linja-autolla tai junallakin kun matka oli pitkä. Ne reissut eivät ole minun suosikkeja koska voin pahoin aina matkalla. Osin huono olo oli siitä syystä, että olin jo silloin kova jännittämään kaikkea, osin fyysiikastani ja osin siitä, että tiet olivat huonoja ja autot myös.

Isäni oli kotoisin Viitasaarelta ja sinne matkani johtikin vähän isompana kesäisin serkkujen luo maalle. Sieltä on myös ihania muistoja uimareissuineen, heinätöiden apuhommineen - veimme pellolle kahvit leipineen ja jäävettä työläisille - ja aitassa nukkumisineen. Kuvia ei valitettavasti ole, mutta muistikuvia senkin edestä.


Olin perheemme toinen lapsi isoveljeni jälkeen ja muita meitä ei sisaruksia olekaan. Serkkuni on kyllä melkein kuin sisko - lapsena sanoimmekin että ollaan siksoksia ... ihan tuolla sanalla kirjaimet ristiin - kun olimme samassa hoitopaikassakin ja asuimme melkein naapureina ihan aikuisiälle saakka. Ja kun olin toinen lapsi niin olin se vilkkaampi tapaus. Aina kuulemma selittämässä jotain ja kova kyselemään. Nauroin tässä kohtaa ääneen, koska huomasin että teen sitä vieläkin. Kun tulen jostain kotiin niin kerron miehelleni monisanaisesti mitä päiväni aikana on tapahtunut.

Tuli tosi onnellinen olo tässä muistellessa. Osin haikeakin kyllä. Ihan tässä herkkiksen silmät kostuu.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Loppuja ja alkuja - se on elämää

Otetaanpa ensin vähän ikävämmät asiat esille. Viikolla tuli sitten täyteen se kuuluisa 500 päivää työttömyyttä. Ennen en ole tätäkään kokenut. Siirryn siis byrokratian rattaissa toisesta rahakirstusta toiseen eli päivärahan maksaja vaihtuu yrittäjäkassasta Kelaan. Ja tulot pienee siis entisestään.

Tässä kohdassa taas on tätä ihmeellistä papereiden siirtoa, jonka toivon todellakin menevän sujuvasti ja mutkitta. Olen jo hyvissä ajoin kysellyt, että mitä pitää tehdä itse ja mikä asia siirtyy automaattisesti ja olin yllättynyt, että kuinka paljon vielä on ihan fyysisesti itse kiikutettava toimistosta toiseen paperilla asioita. On lausuntoa siellä ja lausuntoa täällä. Tähän jo toivoisi muutoksia.


Olen jo jonkun viikon ajan myös miettinyt pt:n vaihtoa. Ei nykyisessä mtään vikaa ole, mutta jokin minussa kaipaa muutoksia ja uusia ideoita. Vaihdos tuli oikeastaan mieleen, kun oma pt ei enää työskentele samalla kuntosalilla kun missä käyn. Kävin keskustelua jo yhden ehdokkaan kanssa, mutta mietin vielä. Jotenkin muutos tässä pelottaa ja mietityttää. On opeteltava yhteistyö uuden ihmisen kera. 

Ja sitten iloisempiin asioihin :)  eli sukumme uuteen ihmiseen. Viikolla saimme pojan perheeltä uutisen, että uusi tulokas - pieni terve poika - on syntynyt. Tämän pieni "Nestori" on meidän viides lapsenlapsi. Jo tyttärelle sanoin, että eihän tässä enää muista kaikkien nimiä ja syntymäaikoja, kun näin monta lasta on jo. Täytynee tehdä taulusarja, missä on nimet ja syntymäajat kuvien kera. 


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Työkokeilusta raporttii

Työkokeilu jatkuu edelleen - vielä olisi jäljellä kaksi täyttä viikkoa. 

Tällä viikolla oli hionnassa piianpeilin puuosat. Tein sen ja luovutin peilin jatkokäsittelyyn maalausta varten. Uusi peili tilattiin myös. Osien kasaus jää ensi viikolle.



Viikon aikana oli pari asiakastyötä, joista tein suurimman osan. Omistaja teki vaativimmat osat ja tarkisti työn jälkeä työn edetessä. Alla parit valmiit kehykset, joihin asiakas halusi omat valokuvat. 


Loppuviikosta ehdin tehdä myyntiinkin kehyksiä. Alla olevat ovat siis myynnissä - kokoja 10x15 ja 13x18. 



Tänään tehtiin inventaario loppuun ja ... niin tein myös yhden kanavatyön kehystyksen alusta loppuun itse. Ja tänään olis sitten siivouspäivä, joten maanantaina odottaa puhdas työpaja.

Työ on kyllä tosi monipuolista ja kivaa. Koskaan ei aamulla tiedä etukäteen tarkasti, että mitä päivä tuo tullessaan. Eivätkä päivät ole keskenään samanlaisia. Keskiviikkona kävi tosi paljon asiakkaita ja lähinnä passikuvaa hakemassa ja muina päivinä kävi kehysten ostajia. 

Nyt viikonloppua viettämään. Oikein aurinkoista kesää kaikille ja vaikka nyt sataisikin niin ei olla moksiskaan vaan keksitään jotain kivaa tekemistä sisällä.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kiitos että saan olla minä, osa1 - Vanha minä, uusi minä



Tämän viikon maanantaina alkoi verkkovalmennus Kiitos että saan olla minä. Pääsin vasta nyt loppuviikosta ja viikonloppuna paneutumaan ensimmäisen osan sisältöön. Seuraavassa omaa pohdintaani aiheesta.

Vanha minä ja uusi minä ... kas siinä pulmaa. No ainaki minulle. Vanha minä on vielä niin "vahva" että uusi ujostelee tulla esiin.

Verkkovalmuuksen yksi kysymys jäi minulle päähän oikein muhimaan: minkä asian itsessäsi voisit antaa olla taas näkyvä? Tähän oli oikeastaan aika helppo vastata, että luovuuden ja taiteellisuuden. Tämä taiteellisuus on vähän niinku veressä, kun äidin puolen suvussa on sitä paljon. On valokuvaajaa, taidemaalaajaa sekä puutöiden ja muiden käsitöiden tekijää.

Jotenkin tuo vanha minä vaan kuiskuttelee korvaan veljeni kerran sanomia sanoja: "Ei sulla oo omia hyviä ideoita, sä matkit aina toisia vaan." Tää on syönyt kyllä vuosien varrella aika paljon itseluottamusta omiin kykyihin ja osaamiseen. Ja vaikka kuinka toiset ovat joskus kehuneet piirustuksiani tai arvostelleet positiivisesti ideoitani, niin en ole uskonut. En ole uskonut vielä sittenkään, vaikka olen tullut logosuunnittelukilpailussa ideani kanssa toiseksi ja saanut palkinnon. Niin voimakas tuo veljen sanominen on ollut.

Nytkin kun mietin valokuvakilpailuun ottaa osaa, niin ottamani kuvat ovat mielestäni huonoja ja pyrin vaan ottamaan parempia. Eilen tein kuitenkin vaan rohkeana hetkenä päätöksen lähettää kaksi kuvaa ja "huusin" sen jälkeen apua! Sinne meni. Tein jotain spontaanisti! Painoin enteriä! Nyt sitten vatsa solmussa odotan ... vanha minä odottaa että en kuule koskaan yhtään mitään kommenttia noista kuvista.

Minulle muutoksen ja uuden minä tiellä ovat juurikin täydellisyyden tavoittelu, olen liian kriittinen omista tekemisistäni ja että kaikki tuttu on niin turvallista etten uskalla spontaanisti tehdä mitään. Mutta nyt uskalsin. Ja ... se tuntui aika kivan kutkuttavalta.

En oikein osaa jäsentää, että mitä pelkään siinä että tekisin enemmän juttuja fiiliksen mukaan enkä miettisi niin paljoa järjellä. Järki on niin voimakas vaan ja fiilikset antaa sille liikaa tilaa. Välttyisin varmaankin liialta stressiltä kun antaisin vaa mennä, tekisin löysin rantein juttuja. Mutta kun ... no niin taas toi vanha minä pukkaa jossittelemaan tossa.

Kurssin ekassa matskussa oli lause mikä myös jäi mieleeni: Uusi minä uskaltaa olla terveellä tavalla itsekäs. Allekirjoitan tämän. Olen sairauksieni myötä oppinut olemaan itsekäs. Silloin kun en jaksanut muuta kuin nukkua ja syödä vähän niin opin sanomaan "En jaksa" silloin kun voimat oli lopussa. Ja vaikka paraninkin niin jatkoin samaa. Silloin kun ei jaksa niin on lupa sanoa En jaksa.

Mietin vielä tuota uusien juttujen ideointivaihetta. Ryhmässä ideoidessa esitän kyllä omankin mielipiteeni, mutta vähän ujosti ja anteeksipyydellen. Jos ryhmässä on yksikin vahvempi mielipide tai henkilö, niin peruutan takavasemmalle ja tyydyn tähän "parempaan" ideaan vaikkei se mielestäni olisi hyvä lainkaan. Tässä minulla on oppimisen paikka, että uskallan olla erimieltä ja tuoda sen ääneen julki. Ja vaikka etsiä uusi ratkaisu mikä olisi yhdistelmä useammista ideoista.

Tässä uuden ammatin, työn tai uran etsimisessä on tosi hyvä miettiä kaikenlaisia ja tämä kurssi tuo varmasti lisää vahvuuksiani esille minulle itselleni ja siten myös muille.

Eilinen päivä antoi minulle paljon, kun oltiin tyttären tytön syntymäpäiviä viettämässä retken muodossa. Otin 186 kuvaa uudella kamerallani retkellä ja tuolta seasta löytyivät ne kilpailukuvat. Tästä on hyvä jatkaa.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Viikon tehdyt työt työkokeilussa

Taas on vierähtänyt yksi viikko työkokeilussa. Tällä viikolla on ollut aika hiljaista. Asiakkaita ei ole käynyt paljoakaan, varmaankin johtuu loma-ajasta. Passikuvia on tarvittu kuitenkin melko tasaiseen tahtiin.

Uutta ihanaa näyteikkunaa ovat ohikulkijat pysähtyneet katsomaan. Siitä me on tykätty.

Alkuviikosta opettelin lähettämään passikuvia sähköisesti poliisilaitokselle suoraan. Nyt tämäkin sujuu - joskin ohjeen kanssa - jo itsenäisesti.

Asiakastilauksia on joitain tehty yhdessä omistajan kanssa. Niistä en ole muistanut ottaa kuvia.


Viikon lopulla sain valmiiksi kolmen pienen taulun sarjan. Nämä tein alusta loppuun saakka itse. Eli aloitin kuvan valinnasta. Hyllystä löytyi arkki pieniä kuvia. Sitten valitsin kehyslistan. Leikkasin listan ja kasasin kehykseksi. Kolmesta kehyksestä viimeinen oli hankalin jostain syystä. Kehys piti kerran purkaa ja kun se ei vielä sittenkään korjailun jälkeen onnistunut, tein lopulta uuden.

Seuraavaksi leikkasin lasin ja pesin sen puhtaaksi. Sitten paspartuuri eli paspis sekä taustapahvi. Paspiksen tein ensimmäistä kertaa yksin ja pari harjoituskappaletta sain tehdä ennen kuin onnistuin. Onneksi oli jämäpahvia millä kokeilla.

Nyt olikin osat kaikki valmiina, joten kaikki kasaan ja niittaus, jotta kaikki pysyy kehyksessä paikoillaan.

Viikon hommiin kuului myös printteriajurin latausta ja pdf-tulostuksen mahdollistamista omistajan avuksi jatkoon. Tähän kyllä tarvitsin itekin etäapuja - mies onneksi osasi auttaa.


Viikon lopuksi tehtiin inventaariota tarvikkeista. Nyt päivitettiin kehyslistojen varastotiedot, jotta tilauksia vastaanottaessa pystyy arvioimaan toimitusaikaa paremmin. Jos listaa ei ole varastossa tai sitä ei ole tarpeeksi tilaukseen, niin lisämateriaalin tilaaminen tietysti pitkittää tilauksen valmistumisaikaa. Melkonen urakka meillä olikin. Vähän vielä jatketaan ensi viikolla tietojen päivitystä talteen.


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Retkipäivä tyttären tytön kanssa

Eilen aamulla mieheni haki tyttären tytön meille. Päivä mummun ja papan kanssa oli niinku synttärilahja etukäteen 6-vuotta täyttävälle neidille.

Aloitettiin lounaalla meillä kotona. Ennen retkelle lähtöä neiti ehti hetken piirrellä ja miten olikin, että piirustus esitti hevosta. Asia selviää myöhemmin mitä tällä tarkoitan.


Lounaan jälkeen pakattiin välipalaeväät mukaan ja istuttiin autoon. Olimme matkalla Urajärven kartanolle lastentapahtumaan. Vielä mennessä ei tarkkaan tiedetty mitä kaikkea paikan päällä olisi luvassa.

Kartanon pihalla oli järjestettynä erilaisia pihaleikkejä, tarinatuokio tonttujen vierellä suurien kuusien alla ja hevosajelua. Isommille lapsille oli vielä seikkailukierros.

Eväät syötiin touhuamisen jälkeen autolla, kun alkoi hieman sadella vettä. Oli kuulemma tosi kiva päivä. Tässä tunnelmia kuvien kera.



















Neiti kävi kolme eri kertaa hevoskyydissä, kun se oli se kaikista kivoin juttu. :)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Elämäntapamuutos - mitä on muuttunut?



Blogin nimi kun on elämäntapamuutos, niin jäinpä itekin miettimään jotta mitäs kaikkea tässä onkaan parin kolmen viime vuoden aikana muuttunut. Noh ... katsotaanpas.

Vuoden 2012 syksyllä kun aloittelin muutosta, niin tilanne oli tämä, tuollainen pulloposki katsoi peilistä.


Kuten kuvasta näkyy, niin painoa on reippaasti yli normaalin. Ja vaikka kuvassa hymyilenkin, niin olo oli aika usein väsynyt ja tukala. Ruokavalio oli sekaisin - joskin söin paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Ruokien määrät oli aivan liian suuret ja hiilihydraatteja täynnä. Silloin kaapeista löytyi vielä eineksiä aika paljon, vaaleaa leipää ja sokerisia jälkiruokia ja välipaloja.

Liikunta oli satunnaisen hyötyliikunnan tasolla. Pyöräilly olen aina, mutta vain jos on asiaa viedä tai tuoda jotain, huviajelu tai varsinkaan treenaaminen ajellen ei kuulunut sanavarastoon lainkaan. Tekosyitä liikkumaan lähtemiselle oli vaikka mitä: väsymys, polvivaivat, pää on kipee, ei oo aikaa ... you name it. Eli kaikkea sellasta vaivaa mikä tulee liikkumattomuudesta. Enpä silloin sitä tiennyt.

Olin tuolloin yrittäjänä - ollut jo vuoden - ja stressiä pukkas, kun näytti siltä ettei yritystoiminta lähde oikein kunnolla käyntiin. Pää teki töitä päivät ja yöt, ja nukkuminen oli aika vähäistä tai jos määrä oli jotenkin kohdillaan niin ainakin laatu oli heikkoa.

Pienet lastenlapset alkoivat tarvita vähän parempikuntoista mummua leikkimään. Tämä jäi vähän mietityttämään ja lopullisen päätöksen teki tytär oikeastaan puolestani ja veti mukaan muutoksen aloitukseen.

Missä siis mennään nyt? Nyt peilistä katsoo tällainen naama. Painoa putosi 20kg, mutta pari on tullut takaisin. Onko tämä minun normaalipaino? Saattaa ollakin.


Ruokailu, lisäravinteet ja riittävä vedenjuominen - joo joo ... vieläkin parantamisen varaa vähän - ovat suhtkoht kohdillaan. Osaan jo arvioida energiatarpeen sekä lepo- että treenipäivinä. Eväitä on helppo ottaa mukaan työhön ja vapaa-ajallekin, kun vaihtoehtoja on niin paljon. Ei tarvitse ostaa enää mitään suklaapatukoita, että jaksaa ... yäk ... miten sitä on ennen ollutkin niin niiden perään. Joo hetkellisen helpotuksen suklaa toi kunnes tuli vielä huonompi olo. Nyt on hätävarana pähkinöitä, energiapatukoita tai hedelmiä ja vettä. Usein huono olo onkin nestehukkaa, olen huomannut.

Liikkuminen on jäänyt tavaksi. Pyrin saamaan viikon ajalle 4h hikoiluttavaa liikuntaa plus kaikki muu aktiivisuus sen päälle. Treenien välisen ajan aktivoiminen on onnistunut jo melko hyvin.

Stressi ja sen tuoma unettomuus vaivaa silloin tällöin, mutta jatkuvaa se ei onneksi ole. Tällä viikolla oli yksi yö, jonka aikana nukuin varmaankin tunnin yhteensä. Se oli liian vähän. Seuraava päivä oli kamala, olin aivan pöhnässä, seuraava yö onneksi toi tosi paljon paremman unen ja asia korjaantui.

Mentaalipuolta olen myös treenannut. Olen opetellut hyväksymään minää ja etsimään omia vahvuuksia ja heikkouksia. Ja tämä onkin tuonut uusia - tai oikeastaan vanhoja lämmiteltyjä - harrastuksia eli valokuvauksen ja käsillätekemisen - käsityöt, tuunaus ja askartelu - takaisin päiviini. Tästä kun jotenkin saisin rakennettua uuden ammatin/työn itselleni. Kerään osaamista kaikin edullisin tavoin. Tähän saakka olen tyytyväinen, mitä olen kerännyt: työkokeilu valokuvausliikkeessä tuunauksineen ja valokuvauksen peruskurssi. Syksylle ja talvelle on jo selkeät suunnitelmat Wellamo-opistolle ja vielä kun löytäisin uusia työkokeilupaikkojakin missä osaamista saisin laajennettua. Opiskelu uudelle alalle tuntuu vähän epätodennäköisemmältä päätoimisesti mutta oppisopimus olisi unelma.

Tästä on hyvä jatkaa. Kun vielä oppisin sen, että tämä on elämäntapa nyt eikä tarvitsisi aina suorittaa ja tavoitella jotain uutta mullistavaa muutosta joka kohdassa. Toki uutta haluan opetella, mutta että osaisin ottaa vähän enemmän löysin rantein ja nauttia, ja jopa tehdä aivan suunnittelematta jotain spontaanisti.