sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kiitos, että saan olla minä, osa 5 - ympäristöni ja käyttäytymiseni



Neljäs viikko on jo menossa tätä Kiitos, että saan olla minä -verkkovalmennusta. En ole oikein jaksanut paneutua kurssin sisältöön sen vaatimalla tavalla vielä. Mutta jospa nyt kun aikaa taas on enemmän, niin miettisin oikein ns. koko rahan edestä tätäkin asiaa.

Tällä viikolla käsitellään ympäristöä ja minua siinä, ja sitä miten ympäristö vaikuttaa minuun ja minä ympäristöön.

Minun ympäristöni eli elinpiirini on keskisuuren kaupungin keskusta, jossa asun mieheni ja kolmen kissan kanssa kerrostalossa. Toki tähän kuuluu lapset perheineen, ystävät ja tuttuja. Työtä ei tällä hetkellä ole, joten ei ole työympäristöä eikä työkavereita. Kuntosalikin ja matka sinne pyörällä tai jalkaisin on yksi elinpiirini tärkeä osa. Vietänhän siellä - tai matkalla sinne ja takasin - muutamia tunteja viikossa. Ja muutoinkin ulkoilu kotikaupungin ulkoliikuntapaikoilla, metsissä ja pyöräillen kaduilla ovat minun ympäristöäni.

Voimia ja jaksamista - hyvää energiaa - saan eniten varmaan tuolta veden ääreltä. Olen aina asunut ja ollut veden äärellä, enkä voisi kuvitellakaan asuvani kaukana järvestä. Pienenä kesät vietimme perheeni kanssa mökillä saaressa kiviä keräillen rannalta, serkkujen luona maalla parhaat muistot ovat uimareissuista, kavereiden kanssa kaupungissakin käytiin paljon uimassa, lapseni oppivat uimaan samoissa vesissä kuin minäkin, Tampereella asunto tuli valittua juurikin järven läheisyydestä ja taas Lahessakin pyörälenkkini vievät Vesijärven rantaan hyvin usein.


Toinen voimaannuttava paikka on metsä. Nyt kun asun keskustassa, kaipaan välin metsään kävelemään. En oikein tiedä mikä siellä rauhoittaa, onko se puhdas ilma, hiljaisuus, lintujen laulu vai kaikki tämä yhteensä. Toivomukseni olisi saada myös talveksi kävelypolkuja metsiin, kaikki nämä polut kun täytetään hiihtoladuilla eikä sinne saa mennä kävelemään.

Energiaa minusta syö kiireinen liikenne - emme onneksi asu vilkkaan tien varrella - ja sen äänien kakofonia ja vilinä, väsyneet ja sairaat ja uupuneet ihmiset, eripuraisuus, välinpitämättömyys ja ympäristön kunnioituksen puute.

Olen aina toivonutkin asuvani järven rannalla pienessä omakotitalossa, missä voisin tehdä erillisessä - minkä saisi siis lukittua ja näin eroteltua työ- ja vapaa-ajat toisistaan selkeästi - työhuoneessa etätyötä. Ryhtyisinkö kirjailijaksi ja taiteilijaksi? Hmm ... tätä ajatusta täytyy kehitellä vielä. On nää hiljaiset sunnuntaiaamut aika inspiroivia. Ideoita pää täynnä taas.

No miten sitten itse käyttäydyn? Olen seurassa sivuun vetäytyvä ja tarkkaileva. Seuraan melko tarkkaan ihmisten eleitä ja ilmeitä. Kuuntelen äänensävyjä. Olen huomannut teatterissa - ne muutamat harvat kerrat - että katselen aina niitä näyttelijöitä, jotka eivät puhu, vaan valmistautuvat omaan repliikkiinsä tai ovat avustamassa tilannetta.

En tykkää olla esillä. Mutta vaikken tykkää olla esillä, tykkäisin tulla huomatuksi edes joskus. Aika usein tunnen olevani läpinäkyvä ja huomaamaton. Eikä tämä tarkoita huomion kalastelua ja ylistämistä, ei. Ihan normaalia huomioimista vaan.

Olen tässä työkokeilun aikana huomannut aika vinkeän jutun. Se sopiikin tähän kirjoitukseen. Alkuun ajoin aina samaa reittiä töihin ja takaisin. Jossain vaiheessa matka alkoi tuntua rasittavalta ihan fyysisesti. Ja jostain ihan puun takaa tuli ajatus toimia toisin. Matka töihin olikin ajettavissa vaikka kuinka montaa erilaista reittiä. Ja kas kummaa, kun en miettinyt etukäteen mistä ajan tänään, vaan lähdin vaan ajamaan ja käännyin mistä kulloinkin tuntui hyvältä, niin olin töissä - ja takaisin kotonakin - virkeämpi ja iloisempi. Voiko tää olla näin pienestä kiinni?

Eli kaavoihin ei pidä kangistua. Sitäkö se olikin? Kuinkahan montaa asiaa päivän aikana voisikin tutusta ja totutusta muuttaa samalla lailla? Tätä täytyy pohtia lisää.

Nyt kun työkokeilu on ohitse, on aika taas miettiä mikä olisi seuraava ympäristö mihin itseni haluaisin istuvan. Onko se uusi työkokeilupaikka, uusi harrastusporukka vai ihan vaan oman itseni seura? Paluu kuntosalille 4kk:n tauon jälkeen tuo jo oman muutoksen päiviini, ja uuden pt:n kanssa alkava yhteistyö tuo omaa pientä jännitystä. Nii - kaipaanko edes muuta muutosta?


Teen mielelläni listoja. Siis ostettavien lista, matkalle mukaanotettavien lista, poistettavien tavaroiden lista, tekemislista jne. Ja huomaan, että jos tekemislista alkaa venyä liian pitkäksi niin listan tekemiseen menee kaikki energia ja työt jää tekemättä. Sopivan mittaisen listan tekeminen on vaativaa, mutta kun sen saa tehtyä ja suoriutuu kaikista tekemisistä vaaditussa ajassa, on mieli tosi virkeä. Kokeilkaa vaikka.

Tästä jatkan sunnuntaitani. Pohdiskelen lisää ja teen varmaan muutaman listan alkavalle viikolle. Kalenteri alkaa täyttyä taas tekemisistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii