sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Voimatreeniä salilla

Aiemmin tällä viikolla treenattua: torstaina kevyt pyörälenkki ja perjantaina salilla kevyt treeni - lähinnä venyttelyjä ja liikkuvuutta lisääviä juttuja.

Tänään tuli sitten treenattua se ns. kova treeni taas. Tää on siis mulle kova treeni.

Eilen tuskailin vähän oikean olkapääni kanssa ja seurailin, että miten sen kanssa voimatreeniä lähdetään vetämään vai lähdetäänkö. Mutta aamulla ei rajoittanut liikeratoja mitenkään. Eilen käden vieminen selän taakse ei tuntunut kivalta - ei kipua mutta jäykkä ja sellai outo. Olkapään etuosa kiristi. Perjantaina tein kahvakuulalla etuheilautuksia kyynärvarret koukussa sekä vartalonkiertoja 8kg kuntopallon kera, että noista liikkeistä varmaan jotenkin olkapää ärtyi. Tai sitten olen heittänyt repun selkään niin, että olkapää on vähän venähtänyt siinä samalla.

Noh tänään tosiaan ei ollut liikerajoitteita - tuntui vieläki kyllä kättä viedessä selän taakse - joten salille mars.

Mies lähti aamulenkille samalla, niin sain kyydin ja sehän tiesi sitä, että nyt tehhää kovvaa treenii.

Crossfit-sali oli tyhjä ja eiku sinne aluksi. Nyt pääsin jopa kortilla sisään. Perjantaina oli vähän ongelmia siinä kohin. Selvisi kyllä myöhemmin päivällä, että oikeudet mennä ovesta oli unohtunut liittää mun korttiin. Se ei haitannut, koska sain treenin tehtyä myös kuntosalin puolella.

Alkulämmittelyt soutaen ensin. Ja sen päälle avaavia liikkeitä kehonpainolla - kyykkyjä ja askelkyykkyjä - ja kepin kera.


Maastavetoja olen tehnyt varovasti pitkän tauon jälkeen - 4kk oli kevyempää treeniä. Pari viikkoa on käytössä ollut vain 20kg tanko - ja sillä tein kropan "herätyksen" liikkeeseen myös tänään 1x10 - mutta tänään latasin siihen 5kg painot päihin eli painoa yhteensä 30kg nostettavana. Ja sarjat tänään oli 3x8. Ja kuten kuvasta näkyy, sain olla salilla aivan yksin ja rauhassa puhista painojen kera.


Toinen liike oli etunoja-askellukset penkkiä vasten. Kuntosalin puolella tossut luisti sen verran, etten oikein saanut niitä tehtyä, mutta nyt onnistui. Lattiamateriaali on parempi ja penkkiä vasten meni sarjat 3x10 - niin että molemmat jalat tekivät tuon verran.




Siirryin kuntosalin puolelle tekemään loput liikkeet. Ja ensin rääkkäsin jalkoja ja pakaroita vaakajalkaprässillä. Painopakka supersarjassa - yhden jalan prässit plus pohjeliike - pysyi edelleen vasemman eli heikomman jalan vuoksi 29kg:ssa, mutta lisäsin toistoja 3x12 - aiemmin 3x10. 

Tähän sitten alataljasoutua 20kg ja toistot 3x8. Tuppas menemään väärille lihaksille lopussa. Oi oi.


Sitten yläkropan ärsytystä lisää pitkillä 3x15 sarjoilla: vipunostoja penkillä selällään, pystärit istuen ja seisten hauiskääntöjä ja painot oli edelleen 2+2kg käsipainot. Otin olkapään vuoksi vähän varovasti tänään. Ei ollut tuntemuksia, mutta parempi näin.


Loppuun vielä ison pallon päälle ja selän ojennuksia 3x12.

Hyvää treeni oli ja nyt pari päivää kevyempää treeniä, venyttelyjä ja huilia. Kameran voisikin ottaa taas esille ja lähteä kuvauspyöräilylenkille alkuviikosta, jos säät sen vaan sallii.

Aika aktiivinen aamu oli, kun kello ei ollut vielä edes yhdeksää ja aktiivisuusranneke näytti isoa lukua askeleita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii