lauantai 28. marraskuuta 2015

Kiirettä pittää

Treeniä, kössiä, kehonhuoltoa, pakkolepoa, neulomista ja remppaa. Kyllä tää työttömän arki on kiireistä. Huh huh!


Kävin viikolla salilla treenaamassa ja sain metcon-aikaa hieman parannettua. Niin ja huomasin, että lattiaan paiskottavat köydet - siellä on kahdet - ovatkin eripaksuset eli toiset onkin painavammat. Ihmettelinkin, että miten oli edellisellä viikolla niin helpon tuntuista paiskoa köysiä lattiaan. Mutta vaikka otin tällä viikolla ne paksummat käyttöön, niin aika parani. Tästä hyvä mieli.

Askelkyykkykävely oli jo hieman helpompaa, mutta tuntui pahalta lopussa ihan ku ennenkin. Vielä en ottanu lisäpainoja mukaan tähän. Jos vaikka seuraavalla kerralla. Mietin vaan, että mikä olisi hyvä lisäpaino: käsipainot, tanko niskassa vai painosäkki/-bag - vai mikä se nyt on - ?


Torstaina olikin pitkästä aikaa kössiä vuorossa. Sain pelikaverin ni oitis lähdin. Olihan ollut puhe pt:n kaa, että aerobisten treenien tehoja tulis lisätä. Ja tässä oli kyllä tehoja. Tunnin peli kulutti lähes 500 kcal, ja keskisyke huiteli yli 150.

Perjantaina kävin aamusta hakemassa flunssarokotteen. Entuudestaan - tämä oli jo yhdeksäs kerta - tiedän, että piikityspäivän jälkeen on päivä tai pari pakkolepoa, koska saan pienen "flunssan" rokotteesta.

Kun on levättävä niin siihenpä sopii hyvin kehonhuolto. Olikin sovittu hierojan kanssa, että tulee ja hieroo tällä kertaa jalkoja. Ihan kivan kipeitä lihaksia ja kalvoja löytyi. Mutta kyllä se hieronta joka kerta tekee hyvää. Illan laiskottelin vaa ja neuloin keskeneräisiä käsitöitäni. Nyt valmistui - vihdoinkin - viime syksynä aloittamani tumput. Päätin, että sitten vasta kun kaikki vanhat on tehty saan aloittaa uusia käsitöitä.


Heräsin yöllä lihas- ja pääkipuun. Vuoroin vilutti ja vuoroin oli hiki. Sain kuitenkin aika hyvin nukuttua. Sitkeilin aamuun ja otin aamupalan kera lääkettä, ja olo on ollutkin koko päivän melko normaali. Tämän päivän vielä lepään ja sainkin aloitettua jo seuraavaa neuletyötä.


Remppa on edennyt hieman. Keittiö on nyt valmis. Vielä olis paljon töitä tehtävänä muualla kämpässä.
Kissakello seinällä on muuten Ekorisain Verstaan Riikan tekemä - tilaustyö.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Paluu menneisyyteen



Treeniä on tehty ja hikoiltu nyt jo reilu kolme vuotta. Onneksi laitoin alusta saakka muistiin minkälaisista treeneistä on aikanaan aloitettu. Parissa kohdassa oli reaktio: "Siis ihan oikeesti - noin vähillä painoilla on aloitettu?" Ja toisaalta jossain kohden:"Mitä? Enkö olekaan kehittynyt tuossa liikkeessä yhtään eteenpäin?"

Enimmäkseen oli kuitenkin noita pienillä painoilla aloitettuja juttuja. Otetaanpa tähän muutama vertailu:

11/2012  Maastaveto polvilta levytangolla 15kg
11/2015  Maastaveto lattialta tangossa 32kg (toistot 3x8), tein 4x3 sarjoja viime talvena 45kg:lla, mutta tekniikka ei ollut kohdillaan niin on pitänyt palata pienempiin painoihin jotta se saadaan kuntoon,

2013 Takakyykky 7,5kg toistot 3x10
2015 Takakyykky 24,5kg toistot 3x8.

Onhan tossa vähän kehitystä tullu. Voisihan sitä enemmänkin jo olla, mutta näillä mennää ja tästä jatketaan vielä. En tähtää mihinkään kisoihin, vaan sitä että lihakseni pysyy kunnossa vielä pitkään.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kännykän ja tietsikan käytön vähentäminen



Kirjoitin tuossa 17.11. että aion kokeilla viikon ajan seuraavia muutoksia aamuihin ennen klo 10:
- en lue sähköposteja
- en tee isoja päätöksiä
- en selaa sosiaalisen median päivityksiä
- en pelaa puhelimella pelejä.


Ensimmäinen päivä

Oli treeniaamu, joten aika oli kortilla muutoinkin niin ei siinä edes tullut mieleen mitään noista luetelluista. Pidin kannettavani kiinni kymmeneen saakka. Kännykkääni tulee äänimerkillä ja kuvakkeella ilmoitus sähköposteista - kuten myös tekstiviesteistä ja WhatsApp-viesteistä. Tätä ilmoitusta en oikeastaan voi vaientaa, koska suurin osa yhteydenotoista tulee näillä kirjallisilla muodoilla. Hyvin harva soittaa.

Ja kun nyt lähdin kokeilemaan aamun rauhoittamista, niin lisäsin rauhoittumisaikaa myös iltaan. Tähän mennessä olen sulkenut kannettavan kahdeksan aikoihin, mutta nyt teen sen jo kuuden maissa. Ja yllättäen olikin uusi tilanne käsillä. Höh, mitäs mä nyt sitte tekisin? Olenko tosiaan ollut näin kiinni tietokoneessa ja kännykässä? Apua! Nyt sen vasta huomaan oikeesti.

Toinen päivä

Nyt jo lipsuin hieman kokeilussa - on mulla heikko itsekuri. Katsoin kännykkään tulleita sähköposteja, mutta tarkistin vain lähettäjät - en siis avannut viestejä enkä lukenut niitä. Tämä siksi, että odotin yhtä sähköpostia tulevaksi. Noh odottamani viesti tuli vasta kymmenen jälkeen, joten olisin aivan hyvin voinut vasta sitten katsoa kaikki muutkin - mitkä oli etupäässä mainoksia.
Illalla katsoin kännykästä kelloa ja hups ... siinä tuli taas selattua samalla someakin. Ohoh - nolona.


Kolmas päivä

Pientä lipsumista taas. Vilkuilin pienin väliajoin kännykän näyttöä, että onko tullut posteja tai muita viestejä. On tää aika vaikeeta. Ihan oikeesti, olenko näin koukussa näihin laitteisiin? Silmiä avaava haaste.
Puhelimella pelaaminen on jäänyt aika vähiin. Suuria päätöksiäkään ei ole ollut tehtävänä. Mutta toi somen selaaminen ja sähköpostit. Niistä kun vielä pääsis.


Neljäs päivä

Saliaamu ja ennen kymmentä oli siis paljon tekemistä. En ehtinyt konetta edes avaamaan. Tähän alkaa jo pikkuhiljaa tottumaan. Ja kummasti jäi aikaa muuhunkin.



Viides päivä

Päivän ongelma: mitä tehdä lisääntyneellä ajalla? Nii eihän päivää lisää ole tunteja tullut oikeesti vaan en ole istunut koneella niin paljoa. Mikä on aika hyvä juttu. Lisäksi energiaa on ollut aamusta erilailla, kun aamupalakokeilut - muutkin ruokailukokeilut - ovat tuottaneet tulosta.
Tänään ei kyllä tekemisen puutetta ollut, kun tyttären tytöt tulivat hoitoon puoleksi päiväksi ja laitettiin jo hieman joulua huusholliin.



Kuudes päivä

Aamusta kone kiinni - kännykkää kyllä selailin hieman. Otin kutimet esille jotta sain muuta tekemistä. Ja hupsista. Olikin keskipäivä ennen kuin istuin koneelle.

Seitsemäs päivä

Huonosti nukuttu yö takana. Kaikki kiukutti aamulla. Salitreenit jäi - ei kannattanu lähteä huonolla fiiliksellä ja jaksamisella tekemään voimatreeniä. Kone aukesi jo ennen yhdeksää.


Yhteenveto: kaikkeen tottuu - niin huonoihin kuin hyviinkin tapoihin - ajan kanssa. On hyvä kokeilla jotain tällaista välillä, niin huomaa konkreettisesti, että kuinka paljon aikaa oikeasti menee tämän ihmekoneen äärellä istuen. Treenien välisen ajan aktivointi on vähän siis edistynyt - mutta parantamisen varaa on vielä aika huimasti.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Uusi treeniohjelma nro 2

Tänään oli vuorossa toisen uuden saliohjelman testaus. Tiesin jo liikkeistä, että haasteita tulee. Ja pikkasen jännitin, että mitä sanoo vähän aikaa sitten kipuileva kyynärpää tämän päivän liikkeistä.


Noh. Eiku aloittamaan vaan lämmittelystä, mistäpä muusta. Soutua ja bosupallotaiteilua, niin ja muitakin avaavia liikkeitä vähän. Bosun päällä kolme päivää sitten sain kepin nostettua eteen suorille käsille, mutta tänään tasapaino oli parempi ja sain ekan kepinkierron selän taakse ja takaisin ennen kuin kippasin alas pallon päältä. Pikkanen hymy tuli naamalle onnistumisesta - yes! Tästä se lähtee.

Sitten trx-nauhat käsiin ja soutua 3x15 toistoa. Tämä meni näin ekalla kerralla sopivasti. En uskaltanut ihan heti revitellä, kun kuulostelin tuota kyynärpäätä vähän et mitä tykkää liikkeistä. Ja lisää käsiliikkeitä eli penkkidippejä 3x15. Ojentajat on mun yks heikko kohta ja niinhän siinä mummu hyyty moneen kertaan. Tein kuitenkin sarjat loppuun joskin pienin puuskutuksin ja lyhyillä tauoilla.


Ja jottei yläkroppa pääsis liian helpolla niin lopuksi oli kulmasoutua 8kg kahvakuulalla ja toistot myös 3x15. Tässä myös viimeset nostot meni pienellä välihuililla.

Metcon on tässä toisessa ohjelmassa 3 kierrosta kolmea liikettä ja niin että työtä on 30s plus lepoa 30s. Liikkeet oli 8kg kahvakuulalla: etuheilautus, sumokyykky + pystysoutu ja vartalonkierto lattialla istuen. Koska kahvakuula oli etuheilautukseen hieman kevyt niin tein heilautuksen ylös saakka. Hyvä hiki tuli ja puuskutus oli melkonen lopussa.

Kuten toisessakin ohjelmassa niin tässäkin - ei siinä vielä kaikki. Loppuun oli sellanen kiva, pieni ja kevyt liike kuin jalkojen nosto selällään 3x15. Pikkasen piti lopussa polvia koukistaa, että sai jalat ylös viimesillä nostoilla. Huomenna tuntuu vatsalihaksissa kippeetä.

Hyvää haastetta toi tämänkin treeniohjelma. Kyynärpää ei tykänny huonoa liikkeistä, joten voin tehdä kaikki ongelmitta.

Eli näitä kahta ohjelmaa - tämä ja aiemmin kertomani ohjelma 1 - teen tuonne helmikuun puolen välin maihin, jolloin on taas uusi mittaus ja saan uudet ohjelmat taas. Neljän viikon välein toistot pienenee sekä painot/vastukset lisääntyy pikkuhiljaa.
Saa nähdä tuleeko pieniä muutoksia liikkeisiin, kunhan laitan kommentteja pt:lle ja saan ohjeita.

perjantai 20. marraskuuta 2015

MSM + C -jauheen kokeilu

Kaikenlaisia lisäravinne-, hivenaine- ja ruokakokeiluja sitä on tässä viime aikoina tullut tehtyä. Aiemmin kokeilin ruusunmarjajauhetta ja itse en henkilökohtaisesti huomannut mitää muutosta nivelissä - siis mitä olen tässä ollut hakemassa. Hyvänä c-vitamiinilisänä menee nyt nuha-aikaan ja mulla lähinnä rahkan seassa silloin tällöin.


Viimeisin kokeiluni on tältä viikolta, nimittäin tuo Puhdistamon MSM + C -jauhe. Samalla olen kokeillut juoda aamuisin ½ litraa vettä heti herättyäni eli vesi ja jauhe sekaisin ja eiku juomaan. Touhusin nälkäisille kissoille ruokaa ja samalla vähitellen hörpin veden. Eikä tuottanut yhtään vaikeuksia. Ylläri! Yleensä jo yhden lasillisen - 2-3dl - juominen tuottaa tuskaa.

Ai niin mikä on MSM? Se on orgaaninen rikki, mikä vaikuttaa ihoon, kynsiin, hiuksiin, niveliin, ruuansulatukseen jne. Ja minä haen juurikin jotain apua noihin nivelvaivoihini. Vaivat eivät ole suuren suuria, mutta sellasta jäykkyyttä on aamuisin ja kovan voimatreenin jälkeen vähän ei nyt kipua mutta tuntumaa. Näistä jos pääsisi eroon.

Ensimmäisenä päivänä lisäsin sekaan vähän suolaa, mutta en oikeen tykännyt mausta - tulikohan suolaa liikaa? Seuraavana päivänä jätin suolan pois kokonaan ja maku oli parempi, joskaan ei ihan sieltä maukkaimmasta päästä. Mitähän tähän keksisi parannukseksi?

Toisen kokeilupäivän aikana olo tuli tosi huonoksi. Närästi ja kuvotti. Päätin tässä kohtaa pitää vähän taukoa kokeilussa ja koettaa myöhemmin uudelleen, ihan vaan nähdäkseni että tuliko huono olo tosiaankin tuosta jauheesta vai jostain muusta. Päätän raporttin nyt tähän tällä kertaa.

torstai 19. marraskuuta 2015

Uusi treeniohjelma nro 1

Tiistaina katsottiin pt-Arin kanssa uusien saliohjelmien liikkeitä läpi tekniikoiden osalta ja nyt olikin sitten eilen tosi kyseessä eli kokeilin ensimmäisen ohjelman.

Minulla on taas kaksijakoinen ohjelma eli kaksi erilaista ohjelmaa, jotka olisi tarkoitus tehdä kerran viikossa. Toinen on enemmän yläkroppaa rasittava ja toinen alakroppaa varten.


Otin ensimmäiseksi tämän alakropaa rasittavan ohjelman ja alkulämppärillähän se lähtee alkuun. Soutua n. 10min ja pieni hengästyminen. Sitten tulikin pitkästä aikaa bosupallo kuvioihin. Sen päällä hiukka tasapainoharjoituksia ja samalla vielä olisi pitänyt tehdä kepinkiertoja. Noh nyt ekalla kerralla oli ihan tarpeeksi, että pysyin bosun päällä ja sain tukikepin irti lattiasta. Nii ja sain sen kyllä vaakasuoraankin suorille käsille eteen, mutta siitä ylöspäin nostaminen ja saati että olisin vienyt selän taakse - juu ei vielä mennyt. Mutta varmaan joskus menee. Toivotaan ainakin. Kokeilin edellisenä päivänä bosupalloa väärinpäin ja se on vielä pahempi niin. Tukikepin irrottaminen lattiasta ei onnistunut lainkaan.

Sitten treenin voimaosioon ja ensin askelkyykkykävelyä. 3x15 askelta molemmilla jaloilla ja nyt siis vielä ilman lisäpainoja. Tarpeeksi paha ihan kehonpainollakin vielä - olen siis aiemmin tehnyt vain 3x6 askelta/jalka ja nyt tuli reilu tuplaus siihen. Viimeset alko jo tuntumaan tosi pahalle ja piti ottaa väliin happea lisää puuskuttamalla.


Ja kun jalat oli aikas puhki, niin treeni jatkuu penkille askelluksilla. Toistot taas 3x15 molemmilla jaloilla. Tarkoitus olisi tehdä että oikea jalkapohja penkille ja vasen jalka takaa alhaalta oikean ohitse ja penkin päällä ojennus ja vasen polvi ylös samalla vauhdilla, takaisin alas ja vaihto ja sama toisella jalalla. Kokeilin, mutta tasapaino ei pitänyt ja pelkäsin että kaaduin. En ottanut riskiä, koska olin ihan yksin. Hain kepin tueksi, mutta ei se helpottanut asiaa lainkaan. Tein muuten askellukset, mutta jätin polvennostot pois. Nostin jalan vain toisen viereen varpailleen ja tein ojennuksen. Katsotaan jatkossa kun tasapaino kehittyy, että saanko polvetkin ylös.


Jalat ja pakarat pyys jo armoo, mut ohjelma jatkui vieläkin ja vuorossa oli nyt trx-nauhoilla syväkyykkyjä 3x15. Eli kyykkyjä, kyykkyjä - kuningasliikkeitä.

Katselin jo ympärilleni, että mistä löydän metconia varten välineet. Kun kyykyt oli tehty, niin alkoi siis metcon: kolme liikettä 15 toistoa ja 3 kierrosta aikaa vastaan. Liikkeet: wallball 3kg, köysien lyönti lattiaan ja istumaannousu + pallon 3kg heitto vinoon trampoliiniin.


Mulla on ollut aiemminkin näitä kiertoharjoitteluja aikaa vastaan ja osaan jo hieman jakaa vauhtia, niin että viimeinen kierros ei mene ihan vaan puuskuttamiseksi vaan sinne jää vaikka vähän varaa kiristää tahtia. Aika oli tänään 9min 19sek (9,19) ja tästä lähden sitä viikottain parantelemaan.


Loppuun vielä ison pallon päällä selän ojennuksia 3x15. Ja posket ihan punasina ja hiki silmiin valuen pukkariin. Huh huh! Pitkästä aikaa jalkojen lihakset täris treenin loputtua. Nyt tultiin mukavuusalueelta tosiaankin pois.

Tässä ohjelmassa - kuten toisessakin - on tarkoitus tehdä 4 viikkoa näillä toistoilla, mutta lisätä painoja/tehoja viikottain vähän. Neljän viikon päästä toistot pienenee 10 toistoon/liike ja painoja tulee lisätä reilusti ja taas neljän viikon päästä siitä toistot 8 toistoon/liike ja taas painoa/tehoa lisää.

Näihin salitreeneihin saan kyllä ihan hyvät tehot mielestäni, ja menen mukavuusalueelta pois, mutta aerobiset treenit ovatkin toinen juttu. Sinne saan laittaa tehoja rutkasti vielä - sen kertoi mittaukset, koska kulutus on pienempi kuin syöty energia. Samoin siistin ja vähän vähennän ruokaani. Ja - taas kerran - lisään veden juomista. Tämä tuppaa unohtumaan.

Kuukausiraporttiin pt:lle lisään aamupainot 1krt/viikko ja aerobisten treenien sykkeitä. Näin näen itsekin, että missä mennään. Sen verran tulin mittaustuloksista kiukkuiseksi itselleni, että nyt on motivaatiota taas treenata. Tavoitteet eivät tulleet lähemmäs vaan menivät kauemmas, ja nyt on vaan tehtävä töitä paremmin ja enemmän.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pettymys ja uusi suunnitelma

Maanantaina jännitin, että pääsenkö kauan odottamaani pt-tapaamiseen lainkaan, kun olo oli aika kehno. Oliko nuha tulossa vai mikä oli, mutta onneksi se kuitenkin meni ohitse.

Eilen oli sitten pitkästä aikaa ensimmäinen aamu kun menin kävellen salille. Ulkopyöräilykausi on tältä vuodelta ohitse. Talvirenkaita ei ole nyt varaa ostaa pyörään, joten kävellen menen tai jos autokyytiä löytyy niin sitten kyydillä. Ja mikäs siinä oli kävellessä, kun aikaisin menin eikä liikenne ollut vielä ihan ruuhkaista. Korvilla oli musiikkia ja aamulähetyksen hauskoja juttuja.


Tässä vaiheessa oli siis vielä kivaa ja olin hyvällä tuulella. Aika paljon jännitin vaan kehonkoostumusmittausta, kun ei ollut mitään hajua että missä mennää. Edellinen mittaus oli heinäkuussa. Tavoitteena oli pudottaa rasvaa pois ja saada vähän lihaksia lisättyä.

Olin salilla ajoissa - kuten aina - ja kurkkasinkin että cf-sali oli tyhjänä, ja menin sinne ensin rauhottumaan ja venyttelemään. Näin sain kropasta liian jännityksen ja hermostollisen kuorman pois.

Treenit ei kipeän kyynärpään vuoksi menny tämän 11 viikon aikana ihan suunnitellusti, mutta koetin pitää kuitenkin kaksi salitreeniä ja kaksi aerobista treeniä viikossa. Tehot oli varmaankin liian pienet, ja ruokavaliokin on ollut jotenkin vinkkurassa tai energiaa on ollut ruuassa liikaa. Alla mittaustulokset lukuina, vertailuna heinäkuussa otetut luvut ja nämä on nyt taas otettu uudemmalla laitteella molemmat että ovat vertailukelpoisia keskenään.

24.7.2015
paino 74,1 kg
kehon rasva-%  33,3
kokonaisvesimäärä 35,0 kg
lihasmassa 46,9 kg
viskeraalisen rasvan arvo 7

17.11.2015
paino 74,4 kg
kehon rasva-%  35,8
kokonaisvesimäärä 33,9 kg
lihasmassa 45,4 kg
viskeraalisen rasvan arvo 8.


Kyllä siinä oli itku päästä, kun näki luvut. Siis rasvaa piti pudottaa pois, eikä lisätä sitä! What? En kyllä nyt ymmärrä tätä? Olo oli ku halolla olis päähän joku kumauttanu ja kovaa. Nieleskelin itkua ja koetin ottaa sen voimaksi. Pienen palaverin jälkeen ohjeet pt:ltä oli, että energiat pienemmäksi ja aerobisiin treeneihin tehoa lisää. Ja mun pään sisällä kasa kysymysmerkkejä vaihtui uhoksi, että kyllä mä vielä näytän rasvat ja lihakset kuhan helmikuussa tapaan tuon mittauslaitteen kera seuraavan kerran. Siistitään ruokavaliota taas kerran ja lisätään tehoja. Kun tulosta ei tullut suunnitelmalla A niin vaihdetaan suunnitelmaan B. Piste.


No niitä tehoja tuli kyllä lisää jo uusien treeniohjelmienkin myötä. Sain taas kaksi erilaista ohjelmaa ja nekin vähän muuttuu 4 viikon välein. Eli 12 seuraavaa viikkoa pistän menemään uusi vaihde päällä.

Käytiin pt-Arin kanssa ohjelmien liikkeitä läpi ja sain taas hyviä ohjeita tekniikkaan. Olin esittänyt liikkeisiin toiveita ja hyvin niitä oli kuunneltukin. Kun tuossa syksyllä suoritin crossfit-peruskurssin salillani, saan nyt treenata cf-salissa ja uudet ohjelmat onkin kokonaan ilman kuntosalin laitteita. Välineinä ovat - kehon oman painon lisäksi - trx-nauhat, kuntopallot, vino tramboliini, köydet - vain lattiaan lyötävät - penkit, bosupallo, kahvakuulat ja soutulaite lämmittelyyn.

Ohjelmissa on nyt hyvän alkulämmittelyn jälkeen kolme liikettä 3x15 toistot, metcon aikaa vastaan missä myös kolme liikettä 3x15 toisot 3-4 kierrosta - toisessa ohjelmassa metcon kolme liikettä kahvakuulan kera 3-4 kierrosta, 30s työ + 30s lepo jaksotuksella - ja loppuun molemmissa vielä yksi liike 3x15 toistoilla. Jatkossa toistot pienenee ja painoja lisätään.

Näillä mennään ja katsotaan mihin tulokseen päästään. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin seuraava tapaaminen on jossain helmikuun puolessa välissä 2016.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Siitä se ajatus sitten lähti

Luin hetki sitten Tikis-sivuston kirjoituksen: 10 asiaa, joita ei pitäisi tehdä aamulla ennen klo 10. Ja siitä se tämän kirjoituksen ajatus sitten lähti.


Olen jo pitkään miettinyt, että aamuni ovat liian rauhattomia ja kuormitan itseni väsyksiin jo ennen kuin kello on 10. Nyt siihen tulee kokeellinen muutos. Näitä seuraavia asioita tarkkailemaan siis.


1. Sähköpostin tarkistaminen
Tästä on kyllä luovuttava. Kyllä. Saan paljon sähköpostia ja ilmoitus näistä tulee myös kännykkään, ja paha tapa on katsoa ne saman tien. Pari kertaa päivässä riittäisi siihen kyllä. Opetteluun siis :)

2. Isojen päätösten tekeminen
Noh, toisaalta aamusta olen parhaimmillani ja ajatus juoksee kirkkaammin aamusta. Vaan jos siirrän kuitenkin keskemmälle päivää nuo päätökset, vaikka pohtisinkin asioita aamusta alkaen.


3. Sosiaalisen median selaaminen
Niin, mihinkäs ne päivitykset sieltä häviää, vaikka ne katsoisikin myöhemmin? Kokeiluun siis myös.

4. Pankkitilin tarkistaminen
Tätä en tee aamuisin kovinkaan usein. On ihan pakkotilanne, jos sen aamulla teen.


5. Uutisten katsominen
Onnistuu nyt jo. Mies kyllä katsoo uutisia heti aamusta, joten sivusilmällä joskus tulee itsekin seurattua.

6. Isojen ostosten tekeminen
Aamut eivät ole minulle ostosaikaa, koska kaupat eivät aukea ennen klo 10:tä.


7. Puhelimella pelaaminen
Hmm. Kokeiluun, eli ei muuta kommenttia.

8. Väittelyyn joutuminen
Työelämässä en ole tällä hetkellä ja mies ei ole aamuihmisiä, niin tämäkin on aika helppoa. Itsekseni en viitsi riidellä/väitellä.

9. Torkuttaminen
Tosi helppoa. En torkuta koskaan. Olen aamuihminen ja nousen herättyäni heti ylös. Noh joskus venyttelen itseäni ennen nousua tai otan kissan kainaloon hetkeksi.

10. Epäterveellisten ruokien syöminen tai aamupalan skippaaminen
Helppo. Koetan syödä tosi terveellisesti enkä koskaan skippaa aamupalaa. Vaikka lähtö kuntosalille on aikaisin - klo 6 - niin nousen sen verran ajoissa, että ehdin syödä aamupalan.

Eli huomaan tästä että kännykkä ja tietokone ovat ne aikaisen aamun pahikset. Huomisesta alkaen aloitan näiden laitteiden kohdalla kokeilun viikon ajan. Kone ja kännykkä ovat ns mykkänä klo 10 saakka. Sähköpostiin aion laittaa automaattisen viestin, että en lue sähköposteja heti aamusta vaan jos haluaa minut kiinni kiireisesti, niin on syytä laittaa muutoin viestiä tai soittaa.

Treeniaamuina ei tule paljoa ongelmaa, koska lähtöön, treeniin, suihkuun ja syömiseen menee aikaa, eikä siitä liikene laitteille kuin minuutti sieltä ja toinen täältä. Lepopäivät tai jos treenit on päivällä - hmm, näihin täytyy keksiä jotain uutta. Mutta mitä? Siitä kirjoittelen raporttia ensi viikolla.

Kisassa mukana

Otin viime viikolla osaa Metallisydän blog awards -kilpailuun ja nyt olisi sitten se äänten kalastus vuorossa. Mikäli tykkäät blogistani ja sen sisällöstä, niin käypä antamassa oma äänesi sille täältä.

Äänestysaikaa on marraskuun loppuun saakka ja äänestämällä osallistut Metallisydämen tuotepakettiarvontaan!

Nyt siis kaikki äänestämään ja samalla tutustumaan Metallisydän -blogiin (yksi suosikeistani).

Metallisydan blog awards logo

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ruokailu ennen kolonoskopiaa - päivitetty lista sopivasta ruuasta


Olen aiemminkin - keväällä 2014 - kirjoittanut tästä samasta aiheesta eli ruokailusta ennen paksusuolen tähystystä eli kolonoskopiaa. Ja tässä lähikuukausina olin lupaillut päivittää tuota ruokalistaa. Olen itse viime vuoden kevään jälkee tehnyt paljonkin kokeiluja ruuan suhteen ja lisäravinteiden ja ylipäätään terveellisen ruuan suhteen. Nämä kaikki siis ovat nyt omakohtaisista kokemuksista tulleita vinkkejä ruokailuun. Niitä saa kokeilla, mutta tiedän että jokaisella on se oma ruokavalio, mihin kaikki listaamani ruuat eivät käy joko allergian tai muiden sairauksien vuoksi tai eivät ole oman maun mukaisia.

Tämä listahan jakautuu kahtia sairaalasta saamien ohjeiden mukaan - eli viikkoon ennen tutkimusta ei saa syödä siemeniä sisältäviä hedelmiä, marjoja, vihanneksia tai leipää, jossa on siemeniä (esim. mansikka, puolukka, vadelma, mustikka, kiivi, tomaatti). ja päivää ennen tutkimusta taas on ohjeet: runsasta raakojen vihannesten syöntiä tulee välttää sekä maitotuotteita tulee välttää.

Koetan rakentaa tähän kokemuksen kautta ja omien mieltymysteni mukaiset listat mistä voi kukin rakennella omat ateriat.


Viikkoa ennen tutkimusta

Aamupala / välipalat:
* puuro, itse tykkään kaurapuurosta
* hapankorppu - tosi hyvin pureskellen runsaan nesteen kera
* vaalea paahtoleipä - tämä ei kuulu normaaliin ruokavaliooni, mutta kerran kolmessa vuodessa sallittaneen pala tai kaksi
* herkutteluhetkeen pieni pala kuivakakkua - ei pähkinöitä sisältävää
* ja toiseen herkkuhetkeen vähän jäätelöä :)
* omena, banaani, persimon, nektariini tai päärynä kuorittuna
* itse puristettu sitrusmehu - siivilöi siemenet tarkkaan pois
* persikkasäilyke - poista kaikki kivien palaset tarkkaan
* vauvasosetta, hedelmäsoseet ovat sileitä
* rusinoita
* pienenä määränä salaatinlehtiä ja kurkkua kuorittuna
* maitorahka, rahkajuoma, viili, jogurtti - maustamattomana
* kananmunaa keitettynä tai paistettuna
* liha- tai kalkkunaleikkele
* juusto
* avokado
* pähkinäöljy, kookosöljy
* voi
* tummaa suklaata 80% pieni määrä - sisältää kuituja
* jos makeaa tekee mieli: hunajaa, kuivattuja taateleita ja aprikooseja
* kahvi, tee, vesi

Lounas / päivällinen:
* raejuustoa
* tuoreyrttejä pienenä määränä
* porkkanaraastetta tosi hienoksi raastettuna
* ihan vähän kiinankaalia
* keitettyä parsakaalia - kaaliruokia kannattaa syödä kaasun muodostumisen vuoksi vain vähäisessä määrin ja jättää ne pois paria päivää ennen tutkimusta
* pienenä määränä salaatinlehtiä ja kurkkua kuorittuna ja vaikka raastettuna
* maustekurkkua
* herneitä, papuja keitettynä - kaasun muodostumisen vuoksi ei näitä kannata syödä enää paria päivää ennen tutkimusta
* keitetyt juurekset - porkkana, punajuuri, lanttu, nauris
* herkkusienet
* maksaa
* broileria
* kalaa
* lihaa, jauhelihaa, kinkkua
* perunaa, bataattia, pastaa, riisiä
* kananmuna
* avokado
* sipulit joko pieninä määrinä raakana tai runsaammin kypsennettynä
* vesi


Päivää ennen tutkimusta

Aamupala / välipalat:
* puurot
* vaalea paahtoleipä - vain vähän ja hyvin pureskeltuna
* omena, banaani, persimon, nektariini tai päärynä kuorittuna - pieniä määriä
* itse puristettu sitrusmehu - siivilöi siemenet tarkkaan pois
* persikkasäilyke - poista kaikki kivien palaset tarkkaan
* vauvasosetta, hedelmäsoseet ovat sileitä
* kananmunaa keitettynä tai paistettuna
* liha- tai kalkkunaleikkele
* avokado
* pähkinäöljy, kookosöljy
* voi
* tummaa suklaata 80% pieni määrä - sisältää kuituja
* kahvi, tee, vesi, laiha mehu - mehuista esim. päärynämehu on hyvää, koska ei sisällä voimakasta väriä

Lounas / päivällinen:
* sosekeitto - peruna, porkkana, sipuli
* broileria
* kalaa
* lihaa, jauhelihaa, kinkkua
* herkkusienet
* maksaa
* perunaa, bataattia, pastaa, riisiä
* kananmuna
* avokado
* sipulit kypsennettynä
* omena, banaani, persimon, nektariini tai päärynä kuorittuna - pieniä määriä
* itse puristettu sitrusmehu - siivilöi siemenet tarkkaan pois
* persikkasäilyke - poista kaikki kivien palaset tarkkaan
* vesi, laiha mehu


Kerään edelleen kokemuksia, kommentteja ja vaikka reseptejäkin tähän aiheeseen. Ja voin taas noin vuoden kuluttua päivittää listaa, mikäli siihen tulee tarvetta.

Laittakaa kommentteja ja kuulumisia :)

torstai 12. marraskuuta 2015

Rempparyhmä hikoilee

On tää vaa kunnon hyötyliikuntaa tää pienen pintaremontin tekeminen. Mutta mulla myös stressipiikki - nyyh. Miten sitä osaisi sillai rennosti remontoida ja sisustaa? Haluaisin tehdä niin tarkasti ja hyvin kerralla - niin ja suunnitella hyvin etukäteen kaikki - mutta mies on enemmän tekijä kuin suunnittelija ja tässä meinaa tulla joka kerta törmäyskurssia.


Asumme vuokralla, mutta saamme remppatarvikkeet vuokrafirmalta ilmaiseksi - siis vain perustarvikkeet - ja työ tulee tehdä itse. Tee-se-itse -porukka siis sähläämässä tässä. Heh heh ...

No ei tässä nyt ole kyseessä kuin seinien maalausta, että ei sen isommasta remontista ole kyse. Samalla vaan yritetään saada asunto vihdoinkin - eihän tässä ole asuttukaan kuin vähän yli vuosi - toimivaan kuntoon sisustuksen osalta. Huonekalut kun on tuotu edellisistä asunnoista - muutettu aika tiuhaan tahtiin miehen työn ja meidän molempien vanhempien takia viimeiset 12 vuotta. Jos äkkiä lasken niin muuttoja on kaikkiaan ... kahdeksan kappaletta.

Tavaraa on näissä muutoissa karsiutunut aika hyvin, mutta kyllä sitä vaan sikiää jostain aina lisää. Nyt lähtee ylimääräiset ja tarpeettomat tavarat roskiin, kirpparille ja myyntiin. Huonekalut vaan on ostettu toisenlaisiin asuntoihin eikä ne istu oikeen hyvin tänne. Varaa ei ole ostaa tyystin uutta settiä, mutta koetan saada muutoksen syntymään mahdollisimman vähillä kustannuksilla. Ainakin yksi hyllykkö haetaan huomenna.


Yksi seinä harjoiteltiin maalauksen osalta jo viime kuun puolella - makuuhuoneessa poissa silmistä päivisin - ja eihän se nyt remontti-Reiskan laatua ole mutta menettelee meille.


Tänään vuorossa on tuo keittiön seinänpätkä. Reikiä edellisten asukkaiden jäljiltä on reilusti eli kittiä kuluu paikkaillessa niitä.

Tarkoitus olisi tehdä remontti jouluun mennessä ihan loppuun - aikaisemmin jo oikeastaan pitäisi olla valmis koska perheen pikkujoulut kuukauden päästä täyttää tuvan eikä olisi kivaa juhlia sekaisessa kämpässä. Saas nähhä kui meiän käy.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Outoja tuntemuksia


Uuden pt:n, uuden ohjelman ja muutamien ruokavaliomuutosten myötä - venyttelyn lisääntyminen, salitreenin ajallinen pidentyminen, proteiinin vähäinen lisääntyminen, minulle hyvä aikaisen aamun treeniaamupalan löytyminen, vehnän plus sokerin minimoiminen, monivitamiinin vaihtaminen - on tapahtunut jotain uutta tän mummun kropassa.

Pari viikkoa sitten oli sellanen pienen pieni ahaa-elämys salilla - muistaakseni se oli maastavetoa tehdessä. "Tätäkö on keskivartalon se tuiki tärkeä tuki? Sekö alkaa löytyä?" En tiedä onko useilla kirurgisilla leikkauksilla sisuskaluissa ollut osuutta asiaan - vai se että niitä ei ole tullut aktiivisesti ja tietoisesti käytettyä - että keskivartalon lihaksiston hermotus antaa vasta nyt alustavia merkkejä olemassaolostaan ja poimivuudestaan. Jee!

Perjantaina kävi hieroja ja nyt ei tullutkaan huutia betonimöykkylihaksista yläselässä vaan outoja positiivisia hymähtelyjä ja kommentteja alaselän helposti hierottavista lihaksista. Toki yläselässä oli hierottavaa vielä, mutta siinäkin tilanne oli muuttunut parempaan.


Ja vielä kolmantena - luetteloin tässä samaan tyyliin kun muuan poliitikkokin tekee - eilisen salitreenin jälkeen myöhemmin kotona oli olo sellainen kuin ei olisi kovaa treeniä tehnytkään ja mieli teki lähteä heti uudestaan tekemään sama treeni. Sehän olisi ollut aivan tyhmää tietysti, mutta aiemmin on ollut tosi kireä olo lihaksissa. Syy ei suinkaan siis ollut siinä, että olisin tehnyt löyhää treeniä. Nostin painojen määrää melkein joka liikkeessä:

* takakyykyt 19,5kg  >  kokeilin jopa 24,5kg sarjan 1x8
* ylätaljavedot 25kg  >  30kg
* t-tankosoutu 6,25kg  > 7,5kg
* vartalonkierto laitteessa 15kg  >  17,5kg.

Pieniähän nuo painot ja niiden suurentamiset vielä on, mutta en halua rikkoa paikkoja enkä saada uudestaan rasitusvammoja - vieläkin parantelen tuota kyynärpäätä. Niin ja ikääkin on jo ihan kivasti plakkarissa niin ei sitä enää niin revitellä. Ja hiljaa hyvä tulee - tekniikka ennen kaikkea tulee olla hyvä ja siihen panostan nyt ennen suuria painoja.

Parin viikon päässä oleva kehonkoostumusmittaus sitten näyttää mitä on noin niinku tapahtunut kropassa, mutta nyt tuntuu tosi hyvältä. Painon kehittymistä - onko tullut lisää vai vähentynyt - en yhtään tiedä sanoa, kun kotivaa'an patteri loppui eikä uutta ole ostettu. Enkä oikeastaan kaipaa painolukemia, vaan tärkeämpänä tavoitteena olisi nyt saada rasvaa pois kehosta ja lihasta vähän vaikka tilalle. Niin ja toi nesteprosentti kehossa vähän kans saisi nousta.

torstai 5. marraskuuta 2015

Reenii ja muutakii

Onpas ollu aika kiireinen viikko. On ollu treenejä, kavereiden tapaamista ja kaikkee. Ei oo kauheesti ehtiny blogia päivittämään.


Maanantaina yksi hyvä ystävä lähti kanssani metsälenkille Lahen Tapanilan metsään. Kaverin koirat oli matkassa. Ja lahjaksi sain vielä hyvän treenin, kivan seuran ja hyvän mielen lisäksi vitamiineja ja maitohappobakteeria.


Lenkiltä kotiin suihkuun, syömään ja sitten kirppariostosta hakemaan. Bongasin fb-kirpparin kautta juuri meille sopivan pöytälampun edullisesti.


Tiistaina piti olla treeneistä lepopäivä, mutta kun keli oli niiiiiiiiiiin ihana niin en voinut olla lähtemättä pyörälenkille järven rantaan. Koetin ajella sillai kevyesti.



Keskiviikkona tie vei heti aamutuimaan salille - kuinkas muuten. Ohjelmassa oli maveja ja jalkaprässiä muun muassa. Pientä edistymistä tapahtui taas tälläkin kertaa. Mavessa toistot meni 32kg:n painoilla.



Ja tänään - taas niin ihana syyssää - oli toisen kaverin kanssa ulkoilua Hollolan puolella Messilän maastoissa. Messilän laskettelurinteitä ja koko aluetta siivottiin jo kauden alkua varten. Lumitykit oli tuotu rinteille, hissien toimintaa testattiin ja työmiehiä vilisi joka paikassa. Eiks oo muuten huikeet näkymät tuolta rinteiden yläpäästä?


Viikon alussa liityin mukaan myös Movember 2015 -kampanjaan. En aio kasvattaa viiksiä, vaan olla mukana MOVE-haasteessa ja liikkumalla keräämässä varoja. Kuulun oman kuntosaliketjun ryhmään Forember.
Tulkaapa muutkin mukaan! :)

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Takakyykkyi ja vipareita


Jep. Salilla on taas vierailtu. Halloween-juhlat eilen näytti verottaneen aamutreenaajat aika vähiin. Ei meitä ollut tänään kuin kolme - kun vertaa keskellä viikkoa lähes kymmeneen hikoilijaan.


Takakyykyt meni tosi kivasti, mutta vähän jäi harmittamaan kun olin sotkenut muistiinpanoni edellisestä treenistä ja tein aivan samoilla painoilla - 19,5kg - ku viimeksi. Ens kerralla sitte laitetaan lissää painoja :).

Kuva täältä
Koska vasen kyynärpää on ollut kipuileva, niin sovimme pt-Arin kanssa, että pystysoutu taljassa jätetään pois ja tilalla kokeilen vipunostoja eli vipareita sivulle käsipainoilla. Otin vain 2+2kg painot ja tein 3x12 sarjat - jokainen on aloittanut pienillä painoilla. Tuntumaa kädessä oli vähän, mutta ei pahaa. Tää olikin eka kerta kun teen vipareita sivulle. Ilkee liike, täytyy sanoa. Ja huonot lihakset myös :( .

Muutakin tuli tehtyä tänään: ylätaljavetoja, t-tankosoutua, ranskalaisia punnerruksia, vatsarutistuksia pallon päällä ja vartalonkiertoja laitteessa. Ihan hyvä vähän reilun tunnin treeni siis oli.

Pari viikkoa treenaan vielä näillä saliohjelmilla ja sitten pt tekeekin uuden ohjelman/uudet ohjelmat. Vähän on jo jännitystä, että minkälaista on luvassa. Fustratreeneissä viikko sitten tuli kaikki jumitukset esille ja niistä meni raportti pt:lle. Vaikuttaako raportti tulevaan suunnitelmaan? Noh, sen näkee kun näkee.