sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Totta toinen puoli


Leikittelin tässä aamusella ajatuksella, että mitä tapahtuu kun työtön on pitkään työttömänä. Ja että onko maallamme tosiaankin varaa pitää näin suuri joukko - vuoden 2016 ennuste 370.000 työtöntä, ja näistä pitkäaikaisia työttömiä 130.000 - työttömyysrahan varassa. Kyseessä on tässä siis hiukan sarkastisesti ja kärjistetysti miettiä mitä kaikkea tapahtuu työttömän ihmisen elämässä verrattuna työssäkäyvän elämään. Missä kohtaa pitää tehdä valintoja.

Otetaanpa nyt ensin työssä käyvä henkilö, sellainen 50+ nainen. Työhistoriaa on takana reilut 20 vuotta, lasten kanssa hän on ollut kotona kymmenen vuotta. Koska lapset ovat syntyneet 80-luvulla ja mies oli kiinnostunut kaikenlaisista sähkölaitteista, perheeseen oli hankittu varhain atk-laitteita. Ensin oli pelikoneita ykkösineen ja nollineen, sitten lerput, korput ja vaikka mitä. Oli atk-kursseja ja näin on nainenkin pysynyt hyvin ajan hermolla atk-jutuissa pelkäämättä laitteita ja uusia ohjelmia.

Työssään nainen sai oppia vaikka mitä. Työnantajat kouluttivat työpaikalla ja toisilla paikkakunnillakin ja joka päivä oppi uutta myös asiakkailta ja työtä tehdessä. Näki maailmaa ja näki uusia ihmisiä.

Harrastuksiinkin nainen sai vinkkejä, kun työnantaja maksoi mahdollisuuden kokeilla erilaisia liikuntamuotoja ilmaiseksi vuotuisella liikuntarahalla ja myöhemmin liikuntaseteleillä.

Vapaa-aikaakin oli, mutta työ oli aika stressaavaa, kun atk-ohjelmat muuttuivat koko ajan ja asiakkaat kävivät aina vain vaativammiksi ja työtahti kiihtyi. Työkavereita uupui ja sairastui. Uusia sijaisia tuli koko ajan oppimaan ja opetettaviksi. Piti jaksaa tehdä oma työ ja antaa oppia koko ajan toisille. Oma jaksaminenkin oli kortilla.

Mutta työssäkäyvä pääsi eteenpäin, oppi uutta ja hän sai uusia kokemuksia. Hänellä oli varaa mennä lääkäriin - niin ja työterveys piti huolen pikkuvaivoista - käydä hemmotteluhoidoissa tai vaikka konserteissa, käydä ostoksilla, matkustaa vapaa-aikana ja harrastaa aivan mitä haluaa. Ruokaa hän pystyi ostamaan mielensä mukaan tai jos ei jaksanut itse laittaa ruokaa, oli varaa mennä ravintolaan. Ja kun kodinkoneista jokin meni rikki, niin uuden ostaminen ei ollut ongelma.



No entäpä työtön vastaavissa tilanteissa sitten? Vaikka lähtötilanne olisikin sama siihen saakka, että työssä on oltu yli 20 vuotta ja on opittu vaikka ja mitä, niin kun nainen jää työttömäksi, alkaa stressiä tulla kaikista asioista.

Entiset työkaverit ovat vapaa-ajalla seurana ehkäpä vuoden verran - jos sitäkään. Sosiaalinen kanssakäyminen toisten kanssa alkaa hiipua, kun ei ole varaa istua kahviloissa eikä käydä näyttelyissä, tai ylipäätään ostaa uusia vaatteita jotta olisi edes siistin näköinen. Kampaajallekaan ei pääse rahan puutteen vuoksi niin usein kuin olisi tarvetta. Ryppyvoiteet jää kaupan hyllyille, hammaslääkäriinkään ei ole varaa mennä tai jos olisikin niin sinne pääsee ehkäpä vasta seuraavana vuonna, kun yksityiselle ei ole varaa mennä.

Terveyskeskuksen lääkäriinkään ei pääse noin vaan. Pitää olla sairas ja siis paljon sairas. Pelkkä terveystarkastus ei kelpaa syyksi tai sitten jos kelpaa niin aikaa ei voi varata kuin vasta viikkojen päähän. Työttömän palvelut ovat sairaudenhoitoa, mutta jos terveyttään haluaisi ylläpitää ja säilyä työkykyisenä, niin se ei onnistukaan helposti. Omasta kukkarosta - siitä pienestä, rikkinäisestä ja laihasta - on ammennettava roposet kaikki itse.

Entäpä se uuden oppiminen? Ainoa neuvo on Lue kirja. Eli kirjaston anti on sentään vielä ilmaista ja kirjoja voi itsekseen lukea. Kursseille ei pääse, kun ei ole rahaa. TE-toimistojen kurssit ovat hyvin hyvin rajallisia ja sellaiselle, jolla on jo ammatti ja työkokemusta jonkin verran, aivan riittämättömiä. Tai kursseista ei löydy mitään uutta tai edes oman alan koulutuksia. No miten arvokkaita nämä omaehtoiset kirjojen lukemiset ovat? Ei sitten minkään arvoisia. Vai voiko cv:n täyttää kirjalistalla? Tuskinpa vaan.

Entä maailman valloitus, matkustaminen ja uuden ympäristön näkeminen? Jos työtön omistaa polkupyörän ja hyvät lenkkarit, niin omaan lähiympäristöön voi näin tutustua, mutta matkustaminen edes toiselle paikkakunnalle ruokailuineen ravintoloissa on mahdotonta. Maailma kutistuu.

Entäpä hyvä terveellinen ruoka? Jos tosiaan sillä polkupyörällä on mahdollista ajella, niin aika kuluu varmaan tarjousten metsästykseen ja jopa ilmaisten maistiaisten bongaamiseen. Näin voi saada suht hyvin terveellistä ruokaa. Epäterveellinen olisi halvempaa, mutta pitkässä juoksussa ... - niin no sitten pääsisi sinne terveyskeskukseenkin paremmin, kun saisi verenpainetta tai diabeteksen tai muita lihavuudesta ja niukkaravinteisesta ruuasta aiheutuneita sairauksia.

Ja työtön nainen saisi ylipainoisena ja huonokuntoisena myös kunnan puolesta liikuntareseptin ja pääsisi kokeilemaan liikuntalajeja. Kodinkoneiden sanottua sopimuksen irti, oli kärvisteltävä jokin aika ilman laitetta - palattava taloyhtiön yhteiskoneelle pesemään kaikki pyykki, lämmittämään ruoka pannulla mikron sijaan, tiskattava kaikki käsin tai muuta sellaista.

Onko meillä todellakin varaa päästää kaikki nämä työttömät huonoon kuntoon, masentuneiksi, katkeriksi ja työkyvyttömiksi? Mitä sitten kun yhteiskunta alkaa toipumaan ja tarvitaan työvoimaa? Mistä sitä sitten otetaan, jos kaikki työttömät ovat kyvyttömiä lähtemään töihin tai nykyiset työssä olevat ovat aivan loppuun palaneita? Kuka päivittää osaamiset ajan tasalle? Mikä neuvoksi? Olisiko tässä yksi "lääke"?

Itse olen yrittänyt suht terveellisellä ruualla ja liikunnalla pysyä työkykyisenä, mutta auttamattomasti koko ajan jään jälkeen siitä atk-kehityksestä - ja muistakin jutuista - mikä työpaikoilla menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Tätäkin kyllä koetan somen ja internetin kautta pitää jollain tasolla ajan tasalla. Lapset ja kohta lapsenlapset auttavat mummua tässä hyvin. Olen kokeillut myös erilaista uutta työtä työkokeilussa ja käynyt TE-toimiston urasuunnittelussa. Tunnen kuitenkin jääväni päivä päivältä jälkeen siitä, mitä työpaikoilla tapahtuu. En ole enää samalla viivalla muiden avoimia työpaikkoja havittelevien kanssa. Koetan taistella vastaan, mutta kyllä se on pirun hankalaa kun käteen jää rahaa vähän reilut 500e - josta muuten leikattiin 12 senttiä/päivä (brutto) vuoden alussa. Katkera? Kyllä olen, kun kuulen jonkun tienaavan päivässä sen minkä minä saan kolmessa kuussa.

Joo, tiedän että jutussa on kärjistystä ja yleistystä, mutta totta toinen puoli. Paljon on varmasti naisen kaltaisia työttömiä, ketkä miettivät samaa. Mistä saada elämään laatua ja mistä ennen kaikkea saada työtä ja sitä kautta rahaa. Toivotaan parasta, että tilanne paranisi pian.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii