torstai 10. maaliskuuta 2016

Nii mutta ku ei riitä ... argh!



Nyt oon kyl sillä fiiliksellä, että kantaa on taas otettava. Jotta tilanteesta ei tule lisää mitään vihapuheita tai sellaista negatiivista lumipalloa vyörymään mihinkään, niin koetan tässä kirjoituksessa vaan päästellä omalta osalta höyryjä kirjallisesti.

Lähtökohtana on siis omat valinnat, eli en voi syyttää kuin itseäni nykyisestä tilanteesta. Mutta että siitä pääsisi pois, niin siitä nyt marmatan ja mutisen. Tai siis poispääsyn vaikeudesta jos oikein tarkkoja ollaan. Jospa tästä jonkun silmät aukeisivat, että miten vaikea apuja on hakea kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Ja saako apuja ylipäätään mistään, jää nähtäväksi.


Taustanahan tässä meillä on se, että kun aikanaan olin työtön - muutamista vääristä valinnoistani johtuen - päätin ryhtyä yrittäjäksi. Yritys ei kantanut kuin pari vuotta ja lopetin koko yritystoiminnan. Onni onnettomuudessa, että olin yrittäjänä maksanut kovaa rahaa työttömyyteni turvaamiseksi. Seuraavat 500 päivää olivat edes jonkinlaiset tulot. Velkaa jäi ja siinä meni siis myös oma talous nurin - yritys oli siis muodoltaan toiminimi.

Tilanteessa, kun itse olin työttömänä ollut jo kauan ja tipahtanut Kelan rahoille - jota muuten pienennettiin vuoden vaihteessa 12 senttiä/päivärahapäivä - ja mieheni jäi työttömäksi, haimme asumistukea. No ensinkin nämä laskurit, mitä Kelan sivuilla on, niin ne voisi tyystin poistaa. Antavat vain turhaa optimismia ja toivoa tilanteesta. Laskurin mukaan meidän olisi pitänyt saada tukea. Vaan sitäpä ei tullut, kun - no mitä sitä kaunistelemaan - siellähän ei lasketa ulosottoon menevää rahaa menoksi ja muutoinkin laskelmat tehdään bruttotulojen mukaan eikä asumiskuluja oteta todellisuuden mukaan vaan jonkun taulukon mukaan. Mikä lie keskivuokra vissiin, no sellanen minkä Kela hyväksyy kohtuullisiksi asumismenoiksi. Olisi kiva tietää kuka tämän laskee ja kuinka monen kohdalla se on realismia. Niin ja tässä Kelan asumistuen haussa meni lähes neljä viikkoa, kunnes kädessä oli Ei tuu mittää -päätös.


Noh, kun tässä maassa ei sitä kuuluisaa yhtä luukkua vielä ole - mistä siis saisi yhdellä hakemuksella haettua tukea taloudelliseen ahdinkoonsa - niin lähdimme seuraavalle luukulle, mikä arvojärjestyksessä on sosiaalivirasto ja toimeentulotuki. Sinne siis samoja papereita ja lisää paljon muutakin tietoa. Olin laittavinaan kaiken mahdollisen liitteeksi, mutta kun päätös muutamien viikkojen päästä tuli, niin taas hylsy. Ja mukana oli, että parikin paperia puuttui - vaikka ne olivat mukana kyllä, en ymmärrä miksei oltu huomattu, vai oliko vääränlaisia papereita - mutta ei kuitenkaan ollut selvityspyyntöä vaan suoraan Ei tuu mittää -päätös. Sossun sivuillakin oli laskuri, minkä mukaan tukea olisi meille ollut tulossa. Poistettakoon sekin sieltä, kiitos.


Tähän väliin voisin mainita sellaisen mielestäni hiukan ihmeellisen tahon kuin kunnan velkaneuvonta. Minun käsitykseni velkaneuvonnasta on, että siellä neuvotaan velkaista henkilöä että mitä olisi hyvä tehdä, jotta olisi helpompaa elää velkojen kanssa, antaisivat ratkaisuja ja neuvoja. Olisin kaivannut tällaista apua, kun näytti yrityksen kanssa siltä että koko bisnes kaatuu ja samalla menee kotitalous nurin. Mutta tämä taho ottaa vastaan noin puolen vuoden päästä - näin ainakin Lahessa - ja silloin tilanne pitää olla se, että pitää olla hilloo - fyffee, rahhoo, hintsuu tms - millä maksaa velat eli maksukykyä. No jos sitä ei ole, niin sitten vastaanotolle ei pääse. Ei edes neuvoja kysymään, saati sitten että saisi jonkinlaista muuta apua, esimerkiksi lainaa yhdistää kovakorkoisia lainoja ja maksaa vaan yhtä.


Nyt olemme siis siinä tilanteessa, että maksuja on ulosotossa kasvamassa korkoja ja kuluja, ja joka päivä lasketaan pennosia. Vuokrat laahaa jäljessä ja stressitasot nousee. Jäljellä on enää yksi luukku, nimittäin seurakunnan apu. Sinne on varattu aika ja sinne lähdemme tekemään taas samoin paperein tiliä tilanteesta. Katsotaanpas mikä on tilanne sen käynnin jälkeen.

Aloitimme siis tämän koko rumban oikeastaan vuoden 2013 kesällä. Tähän saakka olemme itse tehneet kaiken voitavan: tinkineet menot minimiin, hakeneet töitä, syönyt kynsiä, menettäneet yöunia, koettanut pysyä kuitenkin työkykyisinä ja -näköisinä. Kohta vaan on rillitkin sellaset että niillä ei mitään näe, kun näkö huononee eikä ole varaa ostaa uusia, hampaat tarvis hoitoa ja olis sitä vaikka kiva tietää omasta terveydentilasta jotain muuta kuin mitä kroppaa itse kuuntelemalla kuulee, vaatteet kaipais uusimista aika pian - viimeksi ostettu ehkäpä parilla eurolla sukkia vuoden lopulla, sitä ennen en edes muista millon. Seuraava menojen karsinta koskee ruokaa. Siinä on vielä taskuissamme pieni reikä. Ruokalaskua on saatava pienemmäksi. Mutta tarkoittaako se sitä, että ruuan laatu kärsii? Tätä koetan tutkia ja raportteerata siitä myöhemmin.

Kirjoitus on realistinen, ei siis kaunisteltu. Kuinkahan monta vastaavaa tarinaa löytyy Suomesta tällä hetkellä? Monella menee varmasti vielä huonommin, joten koetan olla kiitollinen siitä, että minulla on asunto ja ruokaa pöydässä, vielä jaksan harrastaa jotain ja koetan jaksaa iloitakin siitä.

Tarkoitukseni on herättää teitä lukijat, joilla on suuret tulot, työpaikka, omaisuutta ja olette terveitä. Teillä on paljon hyvällä mallilla. Kannattaako enää valittaa päivien pienistä jutuista? Ihan oikeasti, mietipä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii