torstai 14. heinäkuuta 2016

Nyt kyllä sylettää ja sapettaa


Ihminen on erehtyväinen ja ihminen on heikko houkutusten edessä. Ihminen haluaa nauttia ja on kivaa olla vaan. Mutta ihminen on myös haavoittuvainen ja mieli voi laskea pohjamutiin.

Tässä vähän niinku tän aamun tunnelmia.


Piti joo lähteä salille treenaamaan. Yö meni huonolla nukkumisella - tällä kertaa naapurikin osasi sentään olla hiljaa. Syytä en oikeen tiedä. Eilen oli kiva päivä kun tyttären tytöt oli hoidossa ja touhuttiin koko päivä. Tällaisina päivinä en suinkaan istu tietokoneen äärellä tylsänä, vaan nauran ja leikin ja liikun. Oltiin ulkona kun sää salli, oltiin sisällä ja parvekkeella kun satoi vettä.

Mutta yöllä heräilin parin tunnin välein ja kun kello soi viideltä, jaksoin aukaista toisen silmän vaivoin sammuttamaan pirinän ja käänsin kylkeä. Peitto korviin ja unta lisää. Ei puhettakaan, että kroppa olisi palautunut mitenkään ja mistään.

No jotta kurja olo ei olisi pelkästään morkkista siitä, että salille lähteminen jäi, niin hyppäsin puntarin päälle. No karu totuus iski vasten kasvoja. Paino senku nousee! No ei ylläri sinänsä. Olo on ollu vähän turpea jo jonkin aikaa. Vaakalukema on suurentunut jo 6kg vuoden sisällä. Hyvänä hetkenä muistan että tuosta lukemasta voi osa olla lihaskasvua - siis ihan pieni osa - mutta siihen en tukeudu. Kyllähän mä nyt tiedän, että ruoka ei ole ollut aina terveellistä, ja makeaa ja rasvaista höttöäkin on tehnyt mieli mättää naamariin. Peiliin katsomisen paikka siis ihan selkeästi.


Noh. Mitäs nyt sitten? Ensin puhkuin ja puhisin ja sitten päätin. Pari päivää tässä on enää herkkuja - parit synttärit - ja sitten alkaa Piin kuukauden kiristely. Nyt on taas katsottava suurennuslasilla että mitä sille lautaselle laitan ja miten ruokani kypsennän. Heitin kokeeksi aamupalan kalorilaskuriin ja ohhoh! Tuli pikkasen energiaa liikaa - reilu 500 kcal - ja siihen nähen vielä, että tänään ei sitten treenaamaan lähettykään aamusta. Jotain tänään täytyy tehdä jotta tuon saan kulutettua. Pelkkä istuminen ei auta.


Itsepä oon valintani tehnyt. Kukaan ei ole minua pakkosyöttänyt - joskin kukkaron keveys asettaa rajoituksia ruokaan - eikä kukaan ole minua köyttänyt tuoliin etten pystyisi liikkumaan, eikä mikään muu kuin oma mieli rajoita sitä miten pystyn treenaamaan. Ikä vähän rajoittaa, että en enää ole siinä vireessä kuin parikymppiset, mutta hui hai sille, liikun silleen kun itse jaksan ja pystyn.


Ai että tällasia on helppo kirjoitella, mutta mitenkähän toi toteutus? Kaivan vanhat pt:n antamat ruokaohjeet esille ja teen taas viikkosuunnitelmaa treeneihin ja nyt aikuisten oikeesti koetan pysytellä suunnitellussa. Katsotaan mihin se riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii