lauantai 4. maaliskuuta 2017

Alku-valmennus on ohitse - mitä opin tästä?

Aikas harvakseltaan on taas tullut kirjoiteltua tänne blogiin. Ja syynä on aika pitkälti ollut se, että ihan kaikkea vaan ei ehdi/viitsi/jaksa tehdä. Mutta korjataanpa tämä nyt ja laitetaan oikein kunnon pitkä stoori mitä kaikkea on tapahtunut sitten viime kuuleman.


Alku-valmennuksen parin viimeisen viikon saldoa olisi tässä nyt pohdittuna. Saimme pohdittavaksi sitä, että miten kukin käyttäytyy elämän haastavissa tilanteissa ja miten hyvien elämäntapojen ja terveyden edistämisen saa optimaalisesti soviteltua siihen arkeen. Ja lopuksi saimme ohjeita miten tästä nyt ilman apupyöriä jatkamme yksikseen eteenpäin ja onko nyt jotain oppinut tästä valmennuksesta.

Keskustelimme "ruotuun palaamisesta" kun on ruuan suhteen repsahdettu. Ja että onko olemassa vain tuo ruotu ja sen vastana sellanen hällä-väliä-elämä. Että niinkuin oltaisiin aina vaan noista kahdesta jommassa kummassa tilassa. No joo joo .. eihän se nyt ihan niin mene. Vaikkakin itse syyllistyn tuohon ajatteluun toisinaan, myönnän sen. Ensin olen ja elän aivan ohjeiden ja opetusten mukaisesti ja sitten kun annan pikkusormen herkuille ja laiskottelulle niin lähti lapasesta ja hanskat lens tiskiin. Ja sitten taas HERÄTYS ja paluu ruotuun.

Tällainen ajattelu on pidemmän päälle aika uuvuttavaa ja stressaavaa. Olenki opetellut loiventamaan molempia päitä eli ei totaali-kieltäytymistä mistään ruuasta eikä tiukkaa treeniohjelmaa, eikä toisaalta myöskään hirveetä morkkista herkuista tai ylimääräisistä lepopäivistä tai löysemmistä treeneistä.


Tässä muutama päivä sitten herätessäni kellon soittoon vihlaisi alaselästä ilkeästi. Ei vitsi! Eka ajatus oli, että salille piti mennä ja nytkö on yön aikana tullut nukuttua väärässä asennossa ja selkä poissa pelistä. Venyttelin ja tunnustelin, että meneekö ohitse. Nousin, ruokin kissan ja keitin kahvin. Kävely sisällä tuntui vähän selässä, ja mietin että salille on kuitenkin matkaa kävellä, treeni ja takaisinkin pitäisi vielä kävellä - kyllä taitaa olla paras siirtää treenit seuraavaan päivään. Morkkis yritti iskeä, kun ei päässyt treeneihin. Mutta päivän aikana kipu vaan yltyi ja kävelykin oli pelkkää tuskaa. Makuulle laskeutuminen ja sieltä nouseminen vaati jo aika paljon akrobatiaa. Vatsan alueelta kun mua on parikin kertaa leikattu, niin olen oppinut että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei noissa tilanteissa.

Ai miksikö kerroin tämä edellisen? No siksi, että tässä entinen hyvin-innokas-minä olisi lähtenyt salille ja luultavasti olisi päätynyt soittamaan jonkun hakemaan autolla tai jopa olisin saanut kuljetuksen ensiapuun saamaan kipupiikkiä kankkuun. Nyt osasin himmata ajoissa. Opittavaa on vielä siinä, että mieli vähän kapinoi tilannetta jonkin verran. Pari ylimääräistä lepopäivää tästä tuli, mutta aivan varmasti pääsin vähemmällä näin.


Ja mitä tulee ruotuiluun tuon ruuan suhteen, niin herkku siellä ja toinen täällä ei pitkässä juoksussa maata kaada. Se on arkea ja se tulee olla sallittua. Onhan jopa oletettavaa, että oikein hyvä herkku aika ajoin alentaa stressiä ja saa mielen paremmaksi. Ja sillähän onkin jo taas paljon isompi vaikutus kokonaisuuteen positiivisesti. Eikö vaan?

Pohdimme myös sitä, että miten saada hyvän olon ja stressin balanssiin. Tokihan stressiä vähän tulee olla elämässä. Se antaa tiettyä buustia tekemisiin ja saamme aikaan asioita. Liika on liikaa, mutta liian vähänkin on pahasta. Stressitilanteissa ei aina muista sitä, että sen aiheuttaman fyysisen ja psyykkisen väsymisen vastapainoksi pitää tehdä itse kullekin mieluisia juttuja. Minulla niitä ovat esimerkiksi hiljaisuudessa oleminen yksin, metsäkävely, käsityöt tai jokin muu käsillä tekeminen, liikunta ja hyvä elokuva, ja joskus hyvä ruoka ja jopa herkutkin.


Mitkä on minulla tällä hetkellä mun hyvinvoinnin esteitä? Noh tämä on vähän sellanen asia, että helposti alkaa syyttää muita tai jotain aivan epäolleellista juttua. Oikeastaan esteitä ei ole jos tarkkaan ajattelee. Kaikkihan on vaan järjestely- ja asennekysymyksiä. Voisin sanoa, että raha on esteenä - no joo en pääse ehkä pt-palveluita käyttämään niin paljon kun haluaisin, en saa kaikkia makeita treenivaatteita itselleni, en voi kokeilla kaikkia maksullisia liikuntavaihtoehtoja tai en voi ostaa kaikkia superfoodeja sillon kun haluan. Vaihtoehdot ovat olleet näihin, että pt on tehnyt minulle uudet saliohjelmat ja teen itsekseni niitä eteenpäin. Salimaksut onneksi ovat kukkarolleni sopivat. Treenivaatteita saan ihan hyvin, olen hyödyntänyt alennusmyyntejä ja jopa kirppariltakin olen löytänyt esimerkiksi ulkoiluvaatteita. Lajikokeilu on kyllä vähän vaikeaa ilman rahaa, mutta aika paljon voi tehdä kyllä ilman rahaakin. Superfoodit olen rajannut sellaisiin mitkä katson tähän tilanteeseen tarpeelliksi ja niihin satsaan. Luomuruoka on haave, koska se on sen verran kallista.


Asumme tällä hetkellä keskellä kaupunkia ja tämä on minulle hieman vielä haasteellista äänien ja vilskeen vuoksi. Kerrostalossa asuminen on haasteellista missä vaan, koska aina sekaan mahtuu niitä jotka eivät hiljaisuussäännöistä piittaa ja nukkuminen yöllä häiriintyy. Keskustassa ei myöskään luonto ole kovin lähellä. Sitä kaipaan kovasti. Muutto meille ei ole aivan helppo vaihtoehto, menemättä asiaan sen tarkemmin. Mutta toivossa on hyvä elää, että löytäisimme sellaisen kodin missä kaikki hyvät asiat olisivat läsnä.

Paniikkihäiriöni asettaa vielä haasteita sille, että mitä pystyn aina kulloinkin tekemään. Hyvänä päivänä kaikki on mahdollista, treenaan tarpeeksi ja syön hyvin ja lepään riittävästi. Mutta huonot päivät menevät kuin vesi hanhen selässä ja aikaan ei saa muuta kuin morkkista. Odotan kevättä, että pääsen pyörällä liikkumaan, enkä ole niin riippuvainen muista. Viime vuonna jo huhtikuun 11.päivä olin ekalla pyörälenkillä (kuva alla). Ai että kun pääsisikin jo tuonne järven rantaan. Siellä on niin ihanan hiljaista.


Alku-valmennuksesta jäi käteen oikeastaan tämä maidoton ja gluteeniton ruokavalio. Rahkat ja raejuustot, juustot, leivät ja pullat - kauraleipää ja kaurapuuroa kyllä syön - ovat jääneet pois ja tätä aion jatkaa. Juustoa varmaan syön joskus satunnaisesti, mutta en niitä määriä kuin aiemmin ja pullaa sekä kakkuja varmaan tulee herkkuina syötyä joskus. Sokerittomuus ei ollut oikeastaan tässä valmennuksessa minulle uutta, koska olen ollut vähällä lisätyllä sokerilla jo aika pitkäänkin, ja siihen olen jo tottunut. Jos mielihaluja tulee niin ilman tunnontuskia syön vähän karkkia ja se on sitte siinä.

Miten olo on muuttunut valmennuksen aikana? Olen tainnut jo aiemminkin mainita niin sellainen turvotus on poissa ja vatsavaivat ovat poissa. Ilmaa on välillä herneistä ja jostain kaaliruuista tullut suolistoon, mutta sekin on vähentynyt. Paino ei paljoa pudonnut mutta onneksi sekin vähä lähti rasvoista eikä lihaksista tällä kertaa.

Lopuksi - voin rehellisesti suositella tätä. Kyllä! Itse kamppailin aivan liian kauan noiden rahkojen kanssa ja söin kiltisti ruisleipäni päivittäin, vaikkei ne sopineetkaan minun suolistolle. Ja kun tähän opittuun pääsee sisälle, niin aika harva ehkä vaihtaa takaisin vanhaan. Suuret kiitokset tätäkin kautta Kukalle ja Jussille ohjauksesta ja tsemppauksesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Julkaisen kommentit kun olen ne ensin lukaissut läpi.
terveisin Pii